Käsitteet hukassa?

Tartuin innolla Anne Lene Johnsenin ja Elin Natåksen paljon mainostettuun kirjaan Ymmärrä matematiikkaa. Halusin selvittää, mikä on se juttu, jolla kirjoittajat auttavat ylittämään matematiikkaan liittyvät vaikeudet. Kantavaa ideaa ei tarvinnut etsiä kauaa: He aloittavat peruskäsitteiden opetuksesta. Näin he varmistavat, että oppilailla on työkaluja ajattelun hallintaan ja informaation lajittelemiseen. Eikä tässä tarkoiteta mitään erityisen matemaattisia käsitteitä, vaan aivan tavallisia, kuten esimerkiksi väri, muoto, koko, paikka, lukumäärä, ääni, pinta, lämpötila, maku, haju, aika, muutos, nopeus tai paino. Toki näiden lisäksi tarvitaan myös monenlaisia opittavaan asiaan liittyviä käsitteitä.

Kaikkihan nyt peruskäsitteet ymmärtävät, tulee ensimmäisenä mieleen. Kirjoittajien kokemuksen mukaan näin ei ole. Se on tyypillinen aikuisen harhakäsitys, joka johtunee siitä, että peruskäsitteet yleensä ovat aikuiselle niin tuttuja ja tiedostamatta käytettyjä työkaluja.

Käsitteet hukassa

”Älä erehdy pitämään itsestään selvänä, että lapsi on oppinut tärkeät käsitteet”, Anne ja Elin varoittavat ja jatkavat: ”Älä aliarvioi perusasioiden opettamisen merkitystä. Aikuisen voi olla vaikeaa huomata, milloin tällaisia peruskäsitteitä on jäänyt oppimatta – milloin ongelmana voi olla eri muotojen tai muiden käsitteiden erottelu. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä – emmehän me aikuiset tule edes ajatelleeksi, kuinka me käytämme näitä käsitteitä koko ajan. Emme tiedä, että ne on joskus pitänyt oppia, vaan kuvittelemme tietoisuuden niistä kehittyneen meissä jotenkin itsestään – mikäli ylipäätään tiedostamme koko tietoisuutta.”

Miksi käsitteet sitten ovat niin tärkeitä? Tarvitsemme niitä jatkuvasti informaation tunnistamiseen ja lajitteluun. Käsite on luokiteltu ilmiö ja sanat ovat käsitteiden symboleja. Kaikki jäsentäminen ja oppiminen perustuu käsitteisiin. Käsitteet luovat järjestyksen ja helpottavat muistamista. Jos käsitteissä on aukkoja, on vaikea seurata opetusta. Ei ole työkaluja asettaa informaatiota oikeaan yhteyteen, yhdistää aiemmin opittuun. Käsitteiden avulla pystymme luomaan asioista mielikuvia, jotka auttavat ymmärtämään, mihin näitä asioita on mahdollista käyttää.

Vanhempina voimme tehdä paljon käsitteiden omaksumisen hyväksi. Kielen, ajattelun työkalun, käyttäminen on tärkeää. Käsitteiden käyttö kehittyy aina, kun joutuu pukemaan ymmärrystä sanoiksi. Anne ja Elin antavatkin perheille mm. seuraavia vinkkejä:

  • Koettakaa järjestää yhteisiä aterioita. Istukaa ruokapöydässä pitkään. Jutelkaa asioista kaikessa rauhassa, ihan mistä tahansa. Tehkää myös lasten nukkumaanmenosta yhteinen hetki.
  • Järjestäkää kotiin ruutuvapaita vyöhykkeitä, joko tietyissä huoneissa tai tiettyyn aikaan.
  • Pelatkaa yhdessä kortti- ja lautapelejä.
  • Laittakaa ruokaa tai leipokaa yhdessä. Kokatessa on otollinen hetki puhua litroista, grammoista ja asteista, paikoista uunin sisällä, vuokien halkaisijoista ja ympärysmitoista ja kaikkien näiden sanojen merkityksestä.
  • Lähtekää kävelylle ja keskustelkaa eri kasvien, eläinten ja luonnon muiden ilmiöiden ominaisuuksista. Katsokaa lämpömittarista lämpötila ennen retkeä ja sen jälkeen.

Peruskäsitteiden oppiminen ja vahvistaminen hoituu siis puhumalla ja puhuminen sujuu luontevasti yhdessä asioita tekemällä.

Lähde: Anne Lene Johnsen ja Elin Natås: Ymmärrä matematiikkaa, 23-metodilla menestykseen

Ongelmanratkaisu

Kumman ongelma?

Meille vanhemmille taitaa olla tyypillistä, että teemme kovasti asioita lastemme puolesta. Niin varmaan pitääkin – ainakin silloin, kun he ovat pieniä. Antaumuksellinen huolehtiminen saattaa kuitenkin jäädä päälle. Ja silloin lastemme mainiosta aivokapasiteetista jää suuri osa hyödyntämättä.

Aika tarkalleen vuosi sitten kirjoitin täällä blogissa samasta asiasta. Kannustin yrittämään ymmärtää lapsen/nuoren tapaa ajatella asioista. Neuvomisen sijasta kysymään ja kuuntelemaan. Kysymyksillä kun voi ohjata huomaamaan olennaisia asioita ja tuottamaan oivalluksia etenemisestä.

Ongelmatilanteissa se ei ole ihan helppoa, kuten Sampan ilme tuossa näyttää.

Ongelmanratkaisu

Näihinkin tilanteisiin löytyy kuitenkin toimivia ratkaisumalleja. Aloittaa voi vaikka kysymällä itseltään: Kumman ongelma? Jos ongelma on lapsen, liikkeelle kannattaa lähteä tunteiden hyväksymisen kautta. Tämä luo yhteyden ja mahdollistaa aktiivisen kuuntelemisen tyyliin ”oho, kerro vähän tarkemmin…”. Asiasta kertominen tunnetusti helpottaa ja auttaa myös lasta löytämään oman ratkaisun.

Jos ongelma on myös sinun, liikkeelle voi lähteä kuvaamalla lapsen käytös ilman arvostelua. Sitten kertomalla, kuinka se vaikuttaa omiin tunteisiin ja toimintaan. Jos tuon pystyy tekemään ilman tunnekuohuja ja arvostelua, saattaa avautua mahdollisuus yhteiseen ratkaisujen ideointiin, ”mistähän me löydettäis ratkaisu tähän…”. Ideoinnissa kumpikin saa tuottaa ideoita ilman arviointia ja lopuksi neuvotellaan ratkaisu.

Kuulostaako hankalalta? Ei hätää. Nämä ongelmanratkaisutavat on nyt saatavissa myös sarjakuvitettuna. 15 sarjakuvasivun ja yhden kaaviosivun avulla voi huomata, kuinka helposti ne voi ottaa osaksi omaa arkea. Vaikkapa tuosta alta klikkaamalla.

Ongelmanratkaisu

Mitä sinulle kuuluu?

Aika yksinkertainen kysymys. Kulunutkin, voisi joku sanoa. Se ei kuitenkaan ole hassumpi tapa aloittaa tapaaminen, kohtasipa lapsen tai aikuisen.

Silloin, kun tuo kysymys ei ole pelkkä kohtelias muodollisuus, se heijastaa aitoa lämpöä ja välittämistä. Se antaa toiselle mahdollisuuden olla juuri se itsensä, mikä sillä hetkellä on ja hän voi kertoa juuri siitä asiasta, mikä sillä hetkellä on mielessä.

Kysymykseen voi saada monenlaisia vastauksia. Uupunut ihminen saattaa puhjeta itkuun. Joku voi vetäytyä taaksepäin pelätessään tilannetta, mihin rehellinen vastaus saattaisi johtaa. Joku toinen saattaa näyttää suunnattoman kiitolliselta.

Läsnäolo

Filosofi Martin Buber kuvaa sanaparia Minä – Sinä suhteena, joka vaatii molemminpuolisuutta. Se ei havainnoi, luokittele eikä analysoi, vaan siinä syntyy kahden ihmisen välille oma yhteinen todellisuus, jota ei voi selittää. On kaksi ihmistä ja yhteys heidän välillään. Ei tarvitse edes sanoa mitään. Juuri se käsillä oleva hetki tuo ne ajatukset, kuinka edetä. Saa vain olla ja molemmin puolin tuntea toisen läsnäolon.

Olisi hienoa, jos pystyisimme tarvittaessa antamaan hyväksyvästi tilaa myös epätoivolle ja lohduttomuudelle, emmekä pyrkisi väkisin lohduttamaan niitä heti pois. Tukisimme toisen oikeutta tuntea juuri niitä tuntemuksia, joita hän tuntee. Auttaisimme häntä kohtaamaan itsensä ihmisenä kaikkine puolineen. Pystyisimme voittamaan pelkomme, menemään tilanteeseen kokonaisena itsenämme ja luottamaan yhdessäolemisen voiman tuottamiin ratkaisuihin.

Jotta ihminen voi tulla Minäksi, tarvitaan Sinää, sanoo Buber. Yksi kysymys saattaa avata siihen mahdollisuuden:

Mitä sinulle kuuluu?

Artikkeli on ystävänpäivän kunniaksi uusinta reilun kahden vuoden takaa.

Sampan muistilista

… jatkoa edellisestä blogista

Sinä-puhe
© Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti

Lähteitä kahdelle viimeisimmälle sarjakuvakokonaisuudelle:

Samppa ottaa ongelman puheeksi

… jatkoa edellisestä blogista

Siljan kanssa juttelemisella on ollut monenlaisia vaikutuksia Samppaan. Hän on oppinut välttämään arvostelua ja käskemistä silloinkin, kun Venlan käytös aiheuttaa hänelle ongelmia. Kuinka Samppa sen sitten tekee?

ottaminen puheeksi
tunteiden kuvaus
© Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti

Sampan puheenvuoroon näyttäisi sisältyvän kolme osaa:

  1. hän kuvaa ei-toivottavan käytöksen rauhallisesti Venlalle,
  2. kertoo siitä hänelle heräävät tunteet ja
  3. kuvaa käytöksen vaikutukset häneen

Se johtaa keskusteluun, mikä sekin vaatii Sampalta melkoista rauhallisuutta.

jatkuu …

Ehdotus, josta Samppa piti

Viime blogissamme pyysin apua Sampalle alla kuvattuun tilanteeseen:

Vanhemmuus
© Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti

Saamistamme ehdotuksista Samppa piti eniten seuraavasta:

”Laita tytöille kaakaota ja istukaa keittiön pöydän ääreen iltapalalle. Kysele, mitä tytöt ovat illalla tehneet ja kuuntele. Kerro, että olit huolissasi ja pelkäsit, että jotain on tapahtunut. Kerro, että valvominen haittaa työntekoakin jo. Kuuntele tarkalla korvalla, mitä Venla tähän vastaa. Kehota Pipsaa laittamaan viesti vanhemmilleen, missä hän on. Petaa Pipsalle sänky.”

Samppa ihastui vinkin lämminhenkisyyteen ja rauhallisuuteen. Lopen väsyneenä hän ei kuitenkaan aivan tuohon pystynyt, mutta samoilla jäljillä eteni.

Kiitos kaikille Sampalle vinkkejä antaneille! Lupaamamme kirja on postitettu yllä kuvatun ehdotuksen lähettäjälle.

Kerromme Sampan ja Venlan tarinalle jatkoa täällä blogissamme. Tässä ensimmäinen jatko-osa:

vanhemmuus
© Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti

Kohta selviää, mitä tapahtuu, kun Pipsa lähtee aamulla.

Kaverit

jatkuu…