Miksi verkkovalmennus?

Tästä se alkoi. Reilut kuusi vuotta sitten tein ensimmäisen vanhemmille suunnatun videon silloisella kännykälläni iPhone 4:llä. En enää muista kuinka monta ottoa tein, mutta uuvuttuani tekemiseen lopputulos näytti tällaiselta:

Se muuten, mitä opettajista tuossa lopussa mainitsen – kuudenkin vuoden jälkeen olen täysin samaa mieltä.

Erilaista itse tehtyä materiaalia on tuon videon jälkeen kertynyt paljon. Lyhyitä some-viestejä, kirjoja, sarjakuvastrippejä, videoita ja esityskalvoja. Alan kirjallisuuttakin on tullut hankittua melkoinen pino, jopa luettukin niistä suurin osa. Olen myös kohdannut satoja, ehkä tuhansia vanhempia, eniten koulujen vanhempainilloissa.

Kaiken tuon pohjalta on jo pidemmän aikaa tuntunut, että koululaisten vanhempien pitäisi saada tukea nykyistä helpommin. He elävät kiireistä elämänvaihetta ja siksi tukea saisi olla saatavissa ajasta ja paikasta riippumatta. Sen pitäisi lisäksi olla henkilökohtaista, sillä lapset, aikuiset, perheet ja tilanteet ovat kaikki erilaisia. Yleiset ohjeet harvoin sopivat juuri omaan tilanteeseen. Tärkeää on myös muistaa, ettei kukaan ulkopuolinen voi ymmärtää tilannetta sillä syvyydellä, mitä vanhemmat itse. Siksi ratkaisun avaimet ovat eniten vanhemmilla itsellään.

Pidän ajatuksesta, että tuo ulkopuolinen – valmentaja – ikäänkuin valaisee taskulampulla sellaisiin suuntiin, missä niitä avaimenreikiä saattaisi olla. Tarinat, kuten tuossa videossa, ovat yksi valaisun kohde. Ne sisältävät tunteita ja viestivät arvoista, mikä innostaa pohtimaan juuri siihen tilanteeseen liittyviä vaikutusmekanismeja. Nämä yleensä automaattisesti peilautuvat omaan tilanteeseen. Muita valaisun kohteita ovat vaikutusmekanismeja selittävät teoriat. Ne ovat yllättävän usein tyyppiä ”kuinka en tullut tuota aikaisemmin ajatelleeksi”, eli tuntuvat itsestäänselviltä, kun ne on ensin jotain kautta hoksannut. Toisinaan ne ovat ristiriidassa oman ajattelun kanssa, mikä saa aikaan hyödyllistä pohdintaa.

Viime keväänä lähdimme kokeilemaan näiden ajatusten toteuttamista normaalia henkilökohtaisemmalla verkkovalmennuksella. Palaute oli rohkaisevaa. Eräs osallistuja mm. totesi: ”Kun osallistuu tähän, pakottaa itsensä pysähtymään asian äärelle, miettimään ja pohtimaan, pusertamaan itsestään vastauksia kysymyksiin. Tätä ei tulisi ihan itsekseen tehtyä kovin tehokkaasti, vaikka esim. perehtyisikin alan kirjallisuuteen tms. (mitä en ole tehnyt).”

Kesällä Porstua, sosiaalialan yrittäjien yhteisö, tuli mukaan vahvistamaan suunnittelua. Se toi tekemiseen todella vankkaa neuropsykiatrista, erityiseen tukeen liittyvää asiantuntemusta. Juuri nyt olemme yhdessä viimeistelemässä uudistettua koululaisten vanhempien verkkovalmennusta. Se lähtee entistäkin enemmän osallistujan omasta tilanteesta. Valmennusympäristö on viimeistä silausta vaille valmis ja oman valmennuksen pääsee aloittamaan jo elokuun puolella.

Ja vielä ne tärkeimmät syyt, miksi olemme verkkovalmennuksestamme niin innoissamme:

Kuka tahansa vanhempi

  • pääsee nopeasti liikkeelle, ehkä jo saman päivän aikana
  • pääsee heti purkamaan omaa tilannettaan
  • saa juuri omaan tilanteeseen liittyvää helppolukuista aineistoa, tehtäviä ja kysymyksiä
  • voi edetä juuri itselleen sopivina aikoina missä vain, mistä verkkoyhteys löytyy
  • pystyy miettimään vastauksia kysymyksiin ja tehtäviin kaikessa rauhassa
  • voi kysyä juuri silloin, kun kysymys sattuu juolahtamaan mieleen
  • löytää kaiken aineiston yhdestä paikasta ja voi lukea sitä helposti tietokoneella, tabletilla tai kännykällä

Tervetuloa valmennukseen! Esitteen siitä löydät tästä. Valmennukset alkavat 28.8.2019

Elämä on ongelmien ratkaisemista

Luin poikkeuksellisen kirjan: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan (kirjoittanut Mark Manson). Aluksi luulin otsikon kannustavan välinpitämättömyyteen, mutta kysymys olikin oikeista asioista välittämisestä. Runsas kirosanojen määrä hiukan hämmensi, mutta suorasukaiseen tyyliin alkoi vähitellen tottua, se jopa välillä nauratti. Rempseän kielenkäytön takaa alkoi nopeasti paljastua viisautta, keinoja auttaa kestämään vastoinkäymisiä ja valitsemaan, mikä on tärkeää ja mikä ei. Seuraavassa joitakin kirjasta syntyneitä ajatuksia, etupäässä meille vanhemmille, mutta muistaen kuitenkin, että kaikki meissä väistämättä heijastuu myös lapsiimme.

Elämä on täynnä paradokseja. Se mikä aiheuttaa hyvää oloa, aiheuttaa myös huonoa oloa. Sen, minkä saamme, myös menetämme. Kun menetämme jotakin, myös saamme jotakin. Epäonneen liittyy myös onnea. Elämä näyttää erilaiselta eri näkökulmista. Se on aaltoliikettä ja jatkuvaa ongelmanratkaisua.

Jotkut ongelmat ovat kiinnostavia ja jopa hauskoja, toiset taas ikävämpiä. Olivatpa ne minkälaisia tahansa, ongelmiin liittyy kaikenlaisia tunteita. Voisimme ehkä useammin pysähtyä tunnistamaan niitä, miettimään, mistä ne johtuvat ja minkälaisiin arvoihin ne perustuvat. Arvot eivät ole kiveen hakattuja ja niitä voi muuttaa, jolloin myös näkökulma ongelmaan muuttuu. Erityisesti kannattaa pohtia arvoja uudelleen, jos huomaa niiden perustuvan pelkkään nautintoon (helppo tapa turruttaa ikäviä tunteita), aineellisiin saavutuksiin (saattaa syrjäyttää rehellisyyttä ja myötätuntoa), pakkoon olla oikeassa (aiheuttaa hankalia tilanteita, koska ihmisyyteen kuuluu jatkuva väärässä oleminen) tai vimmaiseen myönteisyyteen (kielteisten tunteiden kiistäminen pitkittää ongelmia niiden ratkaisemisen sijaan).

Ongelmanratkaisu

Onnellisuus kumpuaa ongelmien ratkaisemisesta, sekä hauskojen että ikävämpien. Epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Ne opettavat ja ovat siksi myös edellytys lapsen ja nuoren kasvamiseksi tasapainoiseksi aikuiseksi. Epäonnistumista kuitenkin pelätään tarpeettoman paljon. Koulu vaikuttaa siihen omalta osaltaan, koska se kannustaa opetetulla tavalla tekemiseen, ”tekemiseen oikein”. Toinen merkittävä tekijä on ns. ”curling-vanhemmuus”, jossa omalla puuttumisella kaikin tavoin estetään lapsia tekemästä virheitä. Vanhemmat saattavat jopa ottaa asiakseen ratkaista kaikki lapsensa ongelmat. Lapsi tällöin oppii uskomaan, että vastuu hänen ongelmistaan on aina jollakulla toisella.

William James kirjoitti aikoinaan päiväkirjaansa aikovansa uskoa seuraavan vuoden ajan, että hän itse on vastuussa elämänsä kaikista käänteistä, olisivat ne mitä tahansa. Tuon sanotaan auttaneen hänet ylös masennuksesta ja muuttaneen hänen elämänsä.

Olisikohan yleisemminkin niin, että henkinen kasvu lähtee tästä oivalluksesta: jokainen on itse vastuussa kaikesta elämässään tapahtuvasta olosuhteisiin katsomatta. Tapahtumiin ja olosuhteisiin ei aina itse pysty vaikuttamaan, mutta omassa vallassa on kuitenkin aina se, miten olosuhteisiin reagoi.

Parhainta kesää!

Ongelmanratkaisukeinoja

Auta lasta pärjäämään!

Koska olet viimeksi iloinnut siitä, että olet onnistunut antamaan lapsellesi jonkin uuden, hänen oppimistaan tukevan näkökulman? Koit tukevasi hänen omaa ajatteluaan ja ymmärrystä oppimisen tavoitteista. Et lisännyt stressiä, vaan autoit häntä pärjäämään.

Valmennuskysymyksiä

Tilanteet lasten ja nuorten kanssa ovat hyvin erilaisia. Joillakin koulu sujuu mukavasti. Joillakin taas kiinnostus koulujuttuihin on hiipunut, tai ne syystä tai toisesta tuntuvat liian rankoilta. Moni lapsi stressaa omista tai muiden asettamista tavoitteista. Jotkut ovat ymmällään, kun eivät täysin ymmärrä opetettavia asioita, vaikka kiinnostusta olisi. Toisilla harrastukset tahtovat viedä kaiken ajan myös koulutehtäviltä. Jotkut ovat koukuttuneet peleihin.

Kaikissa tilanteissa meidän vanhempien olisi hyvä pystyä kohtaamaan lapsemme rakentavalla tavalla – kuuntelemaan, kysymään, ymmärtämään ja kannustamaan. Heikolla hetkellä voi auttaa lasta muistelemaan aikaisempia onnistumisia, erityisesti sellaisia, missä yrittäminen toi viimein toivotun tuloksen. Näkökulmien vaihtaminen saattaa myös tuottaa innostavia oivalluksia. Tämä koskee myös omaa ajatteluamme. Omat ajatusmallimme ovat usein suurin este kohtaamisten onnistumiselle.

Kerro vaikutuksista muihin

Vaatimukset hyvälle vanhemmuudelle tuntuvat välillä kohtuuttomilta. Meidän tulisi pystyä asettamaan rajoja ja toisaalta osata olla liikaa puuttumatta lapsen tekemisiin. Emme saisi tehdä liikaa asioita lapsen puolesta, vaan auttaa häntä selviytymään niistä itse. Meidän pitäisi myös osata tehdä päätöksiä ja pystyä kohtaamaan niistä seuraavat tunteet ja reaktiot.

Ei ihan helppoa.

Olemme muutaman vuoden ajan kehittäneet apua tähän. Koulujen vanhempainiltojen luennot ovat olleet yksi keino. Vuonna 2016 ilmestyi Murkkumotivaation avaimet -sarjakuvitettu kirja vanhemmille. Vuonna 2018 keväällä ilmestyi pienempi lehdykkä ”Kumman ongelma” ja tänä keväänä ”Lykkäämisestä tekemiseen”. Näissä kaikissa olemme kertoneet vinkkejä hyvään kohtaamiseen sekä lapsen omatoimisuuden ja oppimismotivaation kasvattamiseen.

Tänä keväänä tarjoamme lisäksi mahdollisuuden käydä läpi perusteellisesti ja systemaattisesti omaa tilannettasi. Olemme syventäneet sarjakuvissa esitettyjä ideoita, täydentäneet niitä ja lisänneet lukijan haastamista omaan pohdintaan vaihtoehdoista ja kannustusta niiden kokeiluun. Painetun kirjan sijasta tarjoamme ne verkossa, jolloin pystymme myös kommentoimaan tehtyjä pohdintoja tai kokeilujen tuloksia ja tarjoamaan lisänäkökulmia niihin. Voit tarkistuslistan tapaan käydä läpi materiaalia ja pohtia omaa tilannettasi sekä siihen parhaiten sopivia ratkaisuja. Voit siis käydä läpi oman ”työkaluvarastosi”, teroittaa tylsyneet työkalut ja täydentää huomaamasi puutteet.

Kannustaminen

Eteneminen on mahdollista pienin askelin, jolloin pääset hektisessäkin arjessa osa kerrallaan eteenpäin ja huomaat saavasi lisää voimaa ja itseluottamusta. Voit myös valita, haluatko tai kuinka paljon haluat valmennusta etenemisesi tueksi.

Mitä jos kokeilisit verkkomateriaalin ensimmäistä osiota! Saat tutustumistunnuksen  ilmaiseksi tästä:

Tutustumistunnuksen pyytäminen

Tutustumistunnuksia on rajoitettu määrä ja jaamme niitä 31.5.2019 asti pyytämisjärjestyksessä.

Kilpailevat houkutukset

Nykymaailma on tulvillaan houkutuksia, jotka kilpailevat kouluasioiden kanssa. Esimerkiksi monet pelit ja sosiaalinen media on tehty niin koukuttaviksi ja nopeasti palkitseviksi, että ne saattavat ruveta hallitsemaan elämää kohtuuttomasti. Ei mikään ihme, sillä niitä suunnittelemassa on kokonainen motivaatiopsykologien armeija. Vanhemmalla on kuitenkin puolellaan lapsensa motivaation tuntemus – tai ainakin mahdollisuus oppia se tuntemaan. Myös perinteisemmät houkutukset, kaverit ja harrastukset, ovat vahvasti vaikuttamassa ajankäyttöön.

Houkutusten hallinta

Tilanne saattaa olla sillä tavalla kummallinen, että lapsi tai nuori tietää hyvin, kuinka kannattaisi toimia, mutta ei kuitenkaan saa toimituksi niin. Käyttäytymisen muuttamiseen voi olla jopa selvä suunnitelma, joka on tehty hyvässä yhteisymmärryksessä vanhempien kanssa, mutta jossain vaiheessa hyvä aie ikäänkuin lipsahtaa sivuraiteelle. Tällöin seuraavien asioiden huomaaminen helpottaa ja auttaa eteenpäin kohti ratkaisua:

  • aivoissamme olevat erilaiset mallit, peukalosäännöt, tavat ja tottumukset hallitsevat jopa 95% käytöksestämme. Tätä kutsutaan usein ”selkäytimellä” toimimiseksi tai rutiiniksi. Tuo ”autopilotti” helpottaa elämäämme, koska ei tarvitse aina erikseen miettiä, kuinka jokin arjen asia hoidetaan ja tietoinen mieli mieli voi keskittyä uusien ja vielä vaikeiden asioiden oppimiseen. Haittapuolena tässä on, että ”autopilottia” tulee usein käyttäneeksi myös sellaisissa tilanteissa, mihin se ei sovi ja mikä vaatisi perusteellisempaa ajattelua. Se myös vahvana käyttäytymisen ohjaajana saattaa kaapata vallan hyvältä muutokselta milloin tahansa.
  • muutos käyttäytymiseen merkitsee jostain totutusta mallista luopumista. Vanha malli voi kuitenkin olla aivoissamme ”johdotettuna” niin vahvoilla ”johtimilla”, että se tämän tästä uhkaa jyrätä suunnittelemamme järkevän muutoksen.
  • repsahduksia, epäonnistumisia muutoksessa, tapahtuu väistämättä, niitä tuskin kukaan voi välttää. Se kannattaa nähdä lapsen tekemän muutoksen suunnittelun keskeneräisyytenä, ei lapsen epäonnistumisena. Kyseessä voi ajatella olevan pienten parannusten avulla etenevä ”tuunausprosessi”, jossa edetään jatkuvan kokeilemisen ja parantamisen tietä. Saatetaan kokeilla esimerkiksi pelikonsolin säilyttämistä vähän hankalissa, erilaisissa tärkeitä asioita mieleen tuovissa paikoissa.
  • suunnitelman tulee olla sopusoinnussa lapsen minäkäsityksen kanssa. Vanhempien mielestä hyvä ja heille toimiva suunnitelma saattaa olla täysin toimimaton lapselle.
  • hyväkään suunnitelma ei toimi ikuisesti, koska kaikki muuttuu jatkuvasti.
  • tahdonvoima ja päätöksentekokyky ovat rajallisia resursseja ja väsyvät päivän mittaan. Tehty suunnitelma saattaa vaatia kohtuuttomia voimavaroja lapselta.
  • empatiaa ja myötätuntoa tarvitaan paljon

Näiden asioiden huomioiminen antaa hyvän pohjan käyttäytymisen muutoksen suunnittelulle kestävällä tavalla.

Ylläoleva teksti on ote Educonsin ”Lykkäämisestä tekemiseen” -verkkomateriaalista, jota pieni pilottiryhmä parhaillaan testaa. Se syventää samannimisen sarjakuvatarinan oppeja tekemiseen kannustamisesta ja johdattelee suunnittelemaan käyttäytymisen muutosta kestävällä tavalla.

Kannusta tekemiseen!

Vanhempi, tiesitkö että olet ohjannut ilmiöoppimista?

Oletko tullut ajatelleeksi, että jokainen yli kolmivuotiaan lapsen vanhempi on jo ohjannut ilmiöoppimista? Kyllä, juuri sitä samaa, mistä on viime aikoina puhuttu paljon koulujen uusien opetussuunnitelmien yhteydessä.

Lapsella on kiinnostuksen kohde, hän esittää siitä kysymyksiä ja pyrkii ymmärtämään kyseessä olevaa ilmiötä. ”Kuinka kivet kasvavat?”, ”Miksi ihmisellä on napa?”, ”Miksi äidit nukahtavat aina kesken elokuvan?” Ilmiöoppimisen yksi vahvuus on merkityksellisyyden kokemus, joka syntyy, kun päästään tutkimaan omassa ympäristössä ja elämässä tunnistettavia ilmiöitä.

Meillä vanhemmilla on suuri houkutus täräyttää vaikeaankin kysymykseen jokin nopea ”eroonpääsyvastaus”, tai sitten tunnustaa tietämättömyytemme. Ilmiöoppimisen opetukselliset menetelmät tarjoavat kuitenkin muitakin vaihtoehtoja etenemiseen.

ilmiöoppiminen
Murkkumotivaation avaimet (2016)

Haasteellista kysymystä kannattaa pitää kiinnostuksen osoituksena ilmiöön ja jokaista laajaa kysymystä mahdollisuutena pitkällekin menevään oppimiseen. Jos nopean vastauksen antamisen sijaan ehdimme hetkeksi pistää kännykän syrjään, pysähtyä kysymykseen ja jutella lapsen kanssa, siitä saattaa seurata kaikenlaista hyvää. Hän ehkä oppii uusia käsitteitä ja voi jopa innostua omatoimiseen jatkotiedon hakemiseen. Voi syntyä pieni tutkimusprojekti, jossa hän ryhtyy kokeilemaan omia teorioita käytännössä. Näitä tutkimusprojekteja kannattaa muuten sitten hiukan seurata ja pitää vakuutukset kunnossa 🙂

Jos ja kun toivottavasti rohkaistut kokeilemaan, tässä muutamia vinkkejä etenemiseen:

  • kuuntele lapsen kysymys tarkkaan
  • tarkenna sitä jollakin vastakysymyksellä, mikä auttaa ymmärtämään lapsen ajattelua asiasta (esim. ”mistä sulle tuli tommonen kysymys mieleen?”)
  • pohtikaa yhdessä, mistä kaikista suunnista vastausta voisi lähteä etsimään
  • auta ymmärtämään asiaan liittyviä käsitteitä (jopa meille itsestäänselvät peruskäsitteet saattavat olla lapselle epäselviä, esim. muoto, pinta, muutos tai nopeus)
  • kannusta lasta keksimään erilaisia selityksiä ilmiöille. Älä tyrmää hullujakaan selityksiä, vaan esitä niistä tarkentavia kysymyksiä.
  • anna lapsen edetä omaa vauhtiaan, mutta tue tarvittaessa
  • jos innostusta omatoimiseen etenemiseen ei rupea näkymään, kerro paras mahdollinen oma vastauksesi. Ole samalla ylpeä siitä, että yhteinen juttelunne kuitenkin näytti hänelle erilaisia tapoja pohtia asiaa.
  • kun seuraava sopivan laaja kysymys tulee, kokeile uudelleen

Kun lapsi saa rakentaa osaamista rauhassa aikaisemman osaamisensa varaan, syntyy laajempaa ymmärrystä, ja syntyneen uuden tiedon soveltaminen muihinkin tilanteisiin helpottuu.

”Ilmiömäisenä” vanhempana toimiminen on oikeastaan aika hauskaa ja mielenkiintoista  puuhaa. Aikaa se tietysti vaatii, ja välillä kysymysten tulva tuntuu loputtomalta. Ei kuitenkaan yhtään hassumpi tapa investoida tulevaisuuteen.