Palautteita luennosta Helsingissä 29.8.2018

Tämän syksyn luennoista ensimmäinen oli 29.8. Helsingissä. Seuraavassa poimintoja siitä tulleista palautteista:

”Merkityksellinen sisältö, joka oli hyvin rakenneltu ja tiivistetty.
Kiitos inspiroivasta luennosta!”

”Kaikkein vahvimmin minulle jäi mieleen oman ennakkokäsitysten ja mielipiteiden vaikutus kasvatustyöhön. Tästä asiasta olisin voinut kuunnella enemmänkin. Tämä on hyvä ja tärkeä aihe, jota moni vanhempi tai kasvatus- ja opetusalan ammattilainen ei tiedosta. On tärkeää, että joku sanoo sen vaikutusta ääneen :-)”

”Hyvää oli saada kuulla teoreettisesta käyttäytymisen/ohjaamisen/valmentamisen perusteista, joka tukee uuden ops:n mukaista pedagogiikkaa. Saada lisää tukea omalle ajattelulle motivaation ja merkityksellisyyden kokemisen tärkeydestä oppimisessa.”

Motivaation tukeminen

”Tämä olisi tosi tärkeä aihe jalkauttaa opettajien täydennyskoulutukseen, se voisi toimia hyvänä veso-koulutuspäivänä. Aihe tukisi tosi hyvin uuden ops:n sisäistämistä, koska se antaisi perustaa sille miten ops opettamista ohjaa ja mihin suuntaan oppimisprosesseja olisi hyvä kehittää. Lisäksi se antaisi eväitä kehittää oppilaiden hyvinvointia kouluissa, josta ollaan oltu jo jonkin aikaa Suomessa huolissaan.”

”Pidin luentoillasta todella paljon! Hyvät esimerkit tavan elämästä ja keskustelun mukanaan tuomat havainnot värittivät oivallisesti luentoa. Tällainen käytännön läheinen tapa lähestyä haastavia asioita on ainakin itselleni mielekkäin tapa oppia uutta ja reflektoida asioita.”

”Kiitos  paljon ajatuksia herättävästä luennosta. Todella ajatusten voimalla voi olla kohtalokkaita seurauksia, tiedostaen näin vaikean murrosikäisen tytön kanssa kamppaillessa. Tätä kannattaa markkinoida kouluille. Esimerkit hyviä ja valaisevia.”

”Hyvää oli rento ilmapiiri, asiantuntijuus, hauskat esimerkit. Olisin mielelläni kuullut vielä lisää aiheesta ja syvällisemmin. Pidin luennotsijasta ja hänen tyylistään kertoa paljon!”

Palautteista päätellen luentoilta oli onnistunut. Mitään negatiivista ei tullut esiin. Yksi osallistuja piti luennon hintaa ”hieman kalliina”, muut sopivana. Kehittämisideana toivottiin omaa iltaa ammattikasvattajille. Nythän sisältö on suunnattu kaikille vanhemmille ja mukana olleet opettajat olisivat ehkä halunneet mennä vielä syvemmälle opettajanäkökulmaan.

Kiitos kaikille mukana olleille! Palautteesta rohkaistuneena Helsingissä on uusinta 16.10.2018!

Kaikki syksyn jäljellä olevat luennot ovat tässä (ilmoittautua voi linkkiä klikkaamalla):

12.9.2018 Oulu, Pääkirjasto, Kaarlenväylä 3
13.9.2018 Jyväskylä, Pääkirjasto, Vapaudenkatu 39-41
25.9.2018 Turku, Lounatuulet Yhteisötalo, Läntinen Pitkäkatu 33
2.10.2018 Tampere Pellavatehtaankatu 12 C
16.10.2018 Helsinki Arkadiankatu 21 A 10

Tervetuloa mukaan!

Palkitsemisen haaste

Iltasanomat otsikoi tiistaina 7.8.2018 räväkästi:

Palkitsemisen haaste

Uteliaana ostin numeron ja löysin sisäsivulta toteamuksen, ettei palkitseminen hyvästä koulutyöstä kannata. Siinä olikin kaikki palkitsemisesta. Oli hiukan huijattu olo ihan kivasti tehdystä muusta jutusta huolimatta.

Koulutöistä palkitsemista kannattaa pohtia vähän laajemmin. Kysymyshän on ulkoisesta motivaatiosta, eli palkkioita tarjoamalla ja maksamalla pyritään saamaan halutunlaisia tuloksia. Onko se oikein? Kannattaako se?

Ihanteellista olisi, jos työhön kuin työhön löytyisi sisäinen motivaatio, ts. tekemisestä itsestään ja sen aikaansaannoksista saisi sen voiman, millä jaksaa eteenpäin. Asioissa, missä innostus vauhdittaa etenemistä, palkitseminen voi olla haitallista. Palkittu voi kokea palkkion ulkoiseksi ohjaukseksi johonkin sellaiseen, mikä ei ole hänelle mieluista, ja innostus rupeaa hiipumaan.

Mitä sitten voi tehdä, kun havaitsee innostusta ja sisäistä motivaatiota ja tekisi mieli palkita siitä? Kannattaa hetki vielä miettiä, onko palkitseminen ollenkaan tarpeellista. Ja jos on, voiko sen toteuttaa siten, että siinä olisi mahdollisimman vähän ulkopuolisen ohjauksen tuntua.

Entä kun minkäänlaista innostusta ei ole havaittavissa eli sisäistä motivaatiota ei kertakaikkiaan löydy?

sitkeä kuunteleminen

Silloin voi auttaa etsimään sisäistettyä motivaatiota, eli kiinnostusta hiukan ikävämpään asiaan sen takia, että se palvelee jotain isompaa, lapselle tärkeää hienoa asiaa. Esimerkiksi kurjalta tuntuvia kouluaineita saattaa sietää paremmin, jos huomaa niiden hyvän hoitamisen lisäävän valinnan mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Yhteinen tulevaisuuden pohdinta lapsen kanssa saattaa olla ihan riittävä motivaattori tähän.

Jos motivaatio on edelleen kateissa, voi mennä vieläkin enemmän ulkoisen motivaation suuntaan. Tällöin kannattaa muistaa, että palkkioilla yleensä saadaan korkeintaan sitä, mistä palkitaan. Ovatko silloin arvosanat se tärkein juttu? Arvosanathan mittaavat kokeissa ja näytöissä onnistumista, eivät välttämättä edes osaamista. Lisäksi, jos koetulokset ovat huonoja, ajattelu voi synkistyä tarpeettomasti. Luvattu palkkio ei kannustakaan enää yrittämään vaan pikemminkin lannistaa. Mieleen saattaa tulla peräti jokin kepulikonsti. Arvosanojen sijasta voi seurata yrittämistä, itsensä likoonlaittamista ja tekemistä, ja palkita sitten niiden perusteella.

Olenko sitten samaa mieltä tuon Iltasanomien otsikon kanssa? Olen nähnyt niin paljon erilaisia vanhempia, lapsia, perheitä ja tilanteita, että vastaan kyllä ja ei. Siinä mielessä kyllä, etten arvosanoista palkitsemista koskaan lähtisi ensimmäisenä kokeilemaan.

Lisää motivaatiosta:
Deci, E. L. (1995). Why we do what we do. Understanding Self-Motivation. Penguin books.
Jäntti, L. & Hirvonen, K. (2016). Murkkumotivaation avaimet. Educons.
Martela, F. (2015). Valonöörit. Sisäisen motivaation käsikirja. Gummerus.

Opi tukemaan opiskelumotivaatiota

Anssin isä huomaa kysyä

Anssi pääsi kesäksi leikkaamaan ruohoa. Heti työpaikasta kuultuaan hän päätti tehdä homman niin hyvin kuin pystyisi ja aloitti miettimällä, mikä nurmikko on ja mitä tärkeää tehtävää se maailmankaikkeudessa toteuttaa. Hän mietti, onko se osa luontoa vai ihmiskäden väkinäinen aikaansaannos. Pohti myös, keille tekee työtään, mitkä ovat näiden perimmäiset toiveet, mitä hyötyä he siitä saavat ja mitä hän itse saa.

ruohonleikkaaja 500

Ruohonleikkuriin Anssi tutustui perin pohjin. Vaihtoi siihen öljyt ja tarkisti terien kunnon. Oikaisi ja viilasi kiveen joskus osuneen kohdan teräväksi. Ei löytänyt enää sen leikkurimallin huoltokirjaa, mutta kaiveli nettiä sen verran, että löysi ohjeet sieltä. Katsoi, että kaikki tarpeelliset huoltoon liittyvät tarkistukset tuli tehtyä.

Erään kiven hän muistaa erityisen hyvin, laakea, osittain nurmikon sisällä. Anssi arvioi maavaran väärin ja koko leikkuuvarsi meni vaihtoon. Asia kulki kaksi päivää synkkänä pilvenä hänen kanssaan, kunnes vaihtui oppimiskokemukseksi, joka ei enää harmittanut.

Useamman kerran kesän aikana hän kohtasi toisen ruohonleikkaajan, Veeran. Ensimmäisellä kerralla heille syntyi keskustelu leikkurimallien eroista ja kostean ruohon katkeamisen fysiikasta. Sitten heille tuli kohdatessaan tavaksi parantaa maailmaa käytännöllisten osaajien näkökulmasta ja kritisoida rankasti ideaalitilanteita käsitteleviä teoreetikkoja. Nämä kun heidän mielestään eivät ymmärrä mitään esineiden ja asioiden todellisesta olemuksesta. Anssi ja Veera vitsailivat ja nauroivat paljon, mutta heidän ajatuksenjuoksunsa ymmärtäminen olisi ollut ulkopuoliselle täysin mahdotonta.

Ne matalat niittykukat, eipä Anssi arvannut, kuinka tärkeitä ne olivat sille ystävälliselle vanhukselle. Mitään ei kuitenkaan enää ollut tehtävissä ja se tuntui täydelliseltä epäonnistumiselta ruohonleikkaajana. Elämää kokenut vanhus kuitenkin lohdutti häntä, mikä johti nöyrään, entistäkin tarkempaan edessä olevan nurmikentän havainnointiin.

Anssi kehitti leikatessaan optimaalisia kulkureittejä puut ja pensaat huomioiden. Erityisen ylpeä hän oli intuitiivisesta näkemyksestään, kuinka lähelle puun runkoa kannattaa koneella mennä, jotta puun ympärillä vietetyn ja trimmerillä siistimisen vaatima aika olisi sopivin mahdollinen halutulle laatutasolle.

Puksuttavaa konetta työnnellessään Anssi mietti myös globalisaation vaikutusta ruohonleikkuuseen. Voisiko sen ulkoistaa Intiaan tai Kiinaan ja mitä siihen liittyvää voisi tarjota verkkokaupasta. Hän pohti myös optimaalista ajattelun tasoa: voisiko ruohon leikkaamisesta tehdä robotiikkaa hyödyntävän asiantuntijajärjestelmän ja missä inhimillinen tekijä olisi arvokkaimmillaan. Minkälaista päätöksentekoa ruohonleikkuu vaatii.

Sitten hänen mieleensä juolahti ajatella, millainen olisi ruohonleikkuuakatemia, korkein ruohonleikkuun oppilaitos. Mitä siellä opetettaisiin ja kuinka. Olisivatko tietäminen ja tekeminen sama asia vai eri asia. Mistä akatemiassa annettaisiin tunnustusta ja todistus.

Anssin isällä oli hyvin vankka ennakkokäsitys ruohonleikkuusta puuduttavana työnä, joka ei juurikaan tarjoa älyllisiä haasteita. Hän kuitenkin piti suunsa kiinni siitä ja kysyi sen sijaan, kuinka homma on sujunut. Kuunneltuaan muutaman minuutin Anssia hän katsoi tätä jotenkin omituisesti ja sanoi hiljaa: ”Vaikka se onkin ollut sun homma, niin sopiskos, jos leikkaisin ton takapihan nurmikon tänä iltana ite?”

Parhainta kesää! Lomailemme heinäkuun (leikkaamme mm. nurmikkoa), mutta kirjatoimitukset hoituvat myös lomamme aikana.

Tukea vanhemmille

Mitä ajattelet?

Sami sai kokeesta viitosen. Hänen äitinsä uskoo vahvasti, että Sami pystyy kyllä, kun yrittää. Siksi äidin ajatukset ohjautuvat automaattisesti miettimään, kuinka Sami on aikaisemmin onnistunut ja kuinka hän silloin toimi. Jos äidillä olisi uskomus, että Sami ei pärjää koulussa, hänen ajatuksensa ohjautuisivat helposti löytämään aikaisempia epäonnistumisia vahvistamaan alkuperäistä uskomusta. Nämä ovat tilanteita, joista voi helposti käynnistyä joko positiivinen tai negatiivinen kierre. Tietyn suuntainen uskomus ohjaa havaintojamme etsimään lisävahvistusta tälle uskomukselle.

Kirjassa Murkkumotivaation avaimet Ripa toteaa kakkosluvun alussa: ”Mitä ajattelet lapsestasi ja itsestäsi, näkyy käytöksessäsi tavalla, jota on vaikea itse huomata.”

Mieti mitä ajattelet

Ajatuksilla on merkitystä. Ne saavat aikaan erilaisia tunteita ja näkyvät omassa käyttäytymisessämme. Vaikutuksia voi kokeilla tarkkailemalla ajatuksia ja niiden herättämiä tunteita. Jos joku ei oikein tunnu hyvältä, tiedosta, kuinka siitä asiasta ajattelet. Jos pystyt rauhoittumaan hetkeksi, voit pohtia vaihtoehtoisia tapoja ajatella asiasta. Näistä vaihtoehdoista saattaa joku olla aivan yhtä totta kuin alkuperäinen ajatus, mutta ohjaa käyttäytymistäsi rakentavampaan suuntaan.

”Nuoret, kuten lapsetkin, tarvitsevat sitä, että heistä pidetään. Jos nuorista ei pidetä, voidaan unohtaa vaatimukset siitä, että he käyttäytyisivät hyvin. Pitäminen ei vielä riitä, mutta se on ehdoton edellytys nuorten kehitykselle.” (Aalberg & Siimes: Lapsesta aikuiseksi)

Asioilla on useita puolia, ei ole vain yhtä totuutta. Voimme valita, minkälaisia puolia näemme ja antaa sitten niiden heijastua käytökseemme. Saatamme jopa pystyä käynnistämään positiivisia kierteitä uskomalla ensin hyvää ja katsomalla, kuinka havaintomme ohjautuu etsimään tätä uskomusta tukevia asioita. Se ei tarkoita negatiivisten asioiden muuttamista väkisin positiiviseksi, vaan vaihtoehtojen tutkimista ja harmaasävyjen lisäämistä mustavalkoiseen ajatteluun.

Toimintaamme ja ajatteluamme rajoittavia uskomuksia on hyödyllistä oppia tunnistamaan. Rajoittavasta uskomuksesta voi olla kysymys, kun huomaamme käyttävämme vahvaa yleistystä, esimerkiksi ”aina”, ”kaikki” tai ”ei koskaan”. Nuo ilmaisut voisi ottaa käyttöön hälytyskelloiksi, jotka kuullessamme älyämme ottaa käyttöön kyseenalaistuksen pelastustyökaluja, kysymällä esimerkiksi ”ainako”,” ihan kaikkiko”, ”eikö koskaan”. Itse kehitettyjä pakkoja ja kieltoja ”täytyy”, ”pitäisi”, ”en saa” kannattaa myös kyseenalaistaa. ”Miksi täytyy/pitäisi”, ”miksi en saa” tai ”jos se olisi mahdollista, kuinka se olisi”.

Lapsen ja nuoren käyttäytyminen näkyy meille omalla tavallaan. MEIDÄN valintamme on, mitä uskomme ja ajattelemme sen takana olevan. Vaihtoehtoja on enemmän kuin heti tulee mieleen. Ja annetaan mieluummin niiden positiivisempien uskomusten ruveta vahvistamaan itseään unohtamatta sitä, että myös rajoja tarvitaan.

Murkkumotivaation avaimet