Etävaari hommissa

Tarjosin apua. En ollut oikein varma, mihin ryhdyin. Tokaluokkalainen lapsenlapseni aloitti olosuhteiden pakosta kotiopiskelun ja ilmoittauduin tukemaan häntä kotoani käsin etäyhteydellä. Hänen vanhempansa tekevät etätöitä ja huolehtivat samalla viisihenkisestä perheestään.

Aloitimme puolitoista viikkoa sitten. Sain vanhemmilta etukäteen opettajan lähettämän Wilma-viestin, mitä seuraavana päivänä olisi hyvä saada aikaan. Ensimmäisenä kiinnittyi huomio viestin sanamuotoihin. Viestissä kaikin tavoin vältettiin antamasta kuvaa, että kyseiset tehtävät olisi pakko tehdä. Se tuntui hyvältä, sillä aavistan, että monet vanhemmat saattavat olla todella kovilla huolehtiessaan omasta työstään ja samalla perheestään koko päivän ajan. Ope selvästi näytti huomioivan tämän.

Mietin, että olenko nyt ryhtymässä etäopettajaksi. Nopeasti tulin siihen tulokseen, että en. Lapsellahan on opettaja, joka antaa tehtäviä ja seuraa etenemistä. Päätin ryhtyä jonkinlaiseksi oppimisen ohjaajaksi. Wilma-viestissä kerrottiin tarpeelliset oppikirjojen sivut ja annettiin linkki pilvipalveluun, josta mm. matematiikan tehtävät ja niiden vastaukset löytyivät. Päätin tehdä open viestin pohjalta lukujärjestyksen seuraavaksi päiväksi.

Seuraavana aamuna lähetin jännittyneenä videoneuvottelukutsun vanhempien sähköpostiin. Saimme ensimmäisen yhteyden aikaan aika lailla sovitusti klo 10. Äänikin rupesi kuulumaan, kun huomasin laittaa kuulokkeet päähäni. Kuvaan ilmestyi syvään haukotteleva, hieman hymyilevä tyttö, ja vanhemmat varovasti siirtyivät syrjemmälle.

Sitten se alkoi. Jaoin näytölläni opettajan lapselle suunnatun viestin ja annoin hänen lukea sen rauhassa. Sitten odotin… ja odotin. Lopulta kävi ilmi, että hän oli lukenut viestin aikoja sitten, mutta en ollut hoksannut sopia mitään merkkiä loppuun pääsemisestä. Nauroimme sopiessamme merkkejä erilaisiin tarkoituksiin. Päädyimme käsimerkkeihin, minkä jälkeen tämäkin sujui jatkossa paremmin. Sitten jaoin hänen näytölleen lukujärjestyksen, sen, jonka olin edellisenä iltana tehnyt. Se sai hyväksynnän ilman muutoksia. Tai, en ole ihan varma, tulinko edes kysyneeksi muutostarpeita. Ehkä tokaluokkalaisen kanssa ei kannata ruveta liikaa neuvottelemaan.

Matikka meni loistavasti. Oli palkitsevaa huomata oivaltamisen ilmeitä ja onnistumisen hymyjä. Saattoi ehkä vähän häiritä keskittymistä, kun vaarin iso naama näkyi hänen näytöllään seuraamassa työskentelyä. Aika nopeasti älysin lopettaa näytöltä tuijottamisen ja ruveta lukemaan kirjaa. Vain välillä vilkaisin, onko homma vielä meneillään. Sitten tarkistimme tehtävät. Olin merkannut lukujärjestykseen ylimääräiset taituritehtävätkin. Ne sujuivat siihen asti, kunnes hän kysyi neuvoa. Yhtäkkiä edessäni oli ongelmanratkaisutehtävä, jonka ratkaisusta en osannut heti antaa minkäänlaista vinkkiä. ”Öh”, sanoin vähemmän fiksusti, mutta sitten kokosin itseni. Lupasin lähettää illemmalla pari vinkkiä, kuinka hän voisi lähestyä asiaa. Huh, pyyhin hikeä. Sitten näin taas syviä haukotuksia, mutta myös hymyjä. Tuli mieleeni, että koulussahan muistaakseni pidettiin silloin tällöin välitunteja. Ehkäpä olisi tauon paikka.

Vartin päästä jatkettiin. Open viestissä sanottiin, että tee tehtäväkirjasta sivut 50 ja 51. Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä tehtäväkirja ja mikä aine, mutta rohkeasti sanoin, että nyt tehtäväkirja esiin ja tee sieltä sivut 50 ja 51. Hämmästyksekseni alkoi tapahtua ja sekin homma tuli tehdyksi. Pyydettyäni näyttämään tulosta näin välillä kirjan ja välillä hymyilevät kasvot. Sen verran ehdin kirjasta nähdä, että äikän tehtävät oli nyt tehty. Myöhemmin kirjat ja vihot rupesivat pysymään niin paljon paikoillaan kameran edessä, että saatoin nähdä tekstit ja välillä myös pyytää miettimään jotain kohtaa uudelleen.

Huomasin vähitellen, että homman idea voisi olla rytmittää open päivittäisessä viestissä olevat asiat sopivaksi lukujärjestykseksi. Hyväksi työskentelyjakson pituudeksi alkoi muodostua noin puoli tuntia, jonka jälkeen kannatti pitää vähintään 10 minuutin tauko. Ruokatauko luonnollisesti pitempi. Ilokseni huomasin myös, että tokaluokkalainen osaa olla täsmällinen. Kun sovittiin, että palataan välitunnilta tai itsenäisistä tehtävistä vaikka klo 11.50, päästiin jatkamaan juuri silloin.

Olemme tehneet kaikenlaista sellaista hauskaa, mikä ei heti ensimmäisenä etätyöskentelyssä tule mieleen. Rakensimme molemmat paperilennokit ja pidimme niillä pituuskisan,  matikassa kun piti mitata erilaisia asioita. Kuntopiiri sujui etänä hyvin, samoin videoiden katsominen. Jaetulla näytöllä pystyy helposti seuraamaan työskentelyä erilaisissa verkkoympäristöissä ja samalla juttelemaan siellä näkyvistä asioista. Suorastaan kateellisena olen myös päässyt tutustumaan open linkittämiin video-oppimateriaaleihin. Yksi suosikeistani on tämä Katti konsertissa: https://areena.yle.fi/1-50369349

Kunnioitus opettajan työtä kohtaan on jatkuvasti lisääntynyt. Oli myös hienoa nähdä, kuinka merkittävää lapselle oli nähdä oman open lukevan kirjaa videolla.

Voimia ja jaksamista kaikki opet! Olette tärkeitä!

Ja sinä, joka haluat tietää tämän tyyppisestä etäohjauksesta lisää, kysy rohkeasti, vaikka kommenttikentässä! Kerron ja autan mielelläni niin paljon kuin suinkin ehdin. Onnistumisen hymyn näkeminen vastaa vähintään neljäsosaa halauksesta ja niitä saattaa nähdä useita!