Elämä on ongelmien ratkaisemista

Luin poikkeuksellisen kirjan: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan (kirjoittanut Mark Manson). Aluksi luulin otsikon kannustavan välinpitämättömyyteen, mutta kysymys olikin oikeista asioista välittämisestä. Runsas kirosanojen määrä hiukan hämmensi, mutta suorasukaiseen tyyliin alkoi vähitellen tottua, se jopa välillä nauratti. Rempseän kielenkäytön takaa alkoi nopeasti paljastua viisautta, keinoja auttaa kestämään vastoinkäymisiä ja valitsemaan, mikä on tärkeää ja mikä ei. Seuraavassa joitakin kirjasta syntyneitä ajatuksia, etupäässä meille vanhemmille, mutta muistaen kuitenkin, että kaikki meissä väistämättä heijastuu myös lapsiimme.

Elämä on täynnä paradokseja. Se mikä aiheuttaa hyvää oloa, aiheuttaa myös huonoa oloa. Sen, minkä saamme, myös menetämme. Kun menetämme jotakin, myös saamme jotakin. Epäonneen liittyy myös onnea. Elämä näyttää erilaiselta eri näkökulmista. Se on aaltoliikettä ja jatkuvaa ongelmanratkaisua.

Jotkut ongelmat ovat kiinnostavia ja jopa hauskoja, toiset taas ikävämpiä. Olivatpa ne minkälaisia tahansa, ongelmiin liittyy kaikenlaisia tunteita. Voisimme ehkä useammin pysähtyä tunnistamaan niitä, miettimään, mistä ne johtuvat ja minkälaisiin arvoihin ne perustuvat. Arvot eivät ole kiveen hakattuja ja niitä voi muuttaa, jolloin myös näkökulma ongelmaan muuttuu. Erityisesti kannattaa pohtia arvoja uudelleen, jos huomaa niiden perustuvan pelkkään nautintoon (helppo tapa turruttaa ikäviä tunteita), aineellisiin saavutuksiin (saattaa syrjäyttää rehellisyyttä ja myötätuntoa), pakkoon olla oikeassa (aiheuttaa hankalia tilanteita, koska ihmisyyteen kuuluu jatkuva väärässä oleminen) tai vimmaiseen myönteisyyteen (kielteisten tunteiden kiistäminen pitkittää ongelmia niiden ratkaisemisen sijaan).

Ongelmanratkaisu

Onnellisuus kumpuaa ongelmien ratkaisemisesta, sekä hauskojen että ikävämpien. Epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Ne opettavat ja ovat siksi myös edellytys lapsen ja nuoren kasvamiseksi tasapainoiseksi aikuiseksi. Epäonnistumista kuitenkin pelätään tarpeettoman paljon. Koulu vaikuttaa siihen omalta osaltaan, koska se kannustaa opetetulla tavalla tekemiseen, ”tekemiseen oikein”. Toinen merkittävä tekijä on ns. ”curling-vanhemmuus”, jossa omalla puuttumisella kaikin tavoin estetään lapsia tekemästä virheitä. Vanhemmat saattavat jopa ottaa asiakseen ratkaista kaikki lapsensa ongelmat. Lapsi tällöin oppii uskomaan, että vastuu hänen ongelmistaan on aina jollakulla toisella.

William James kirjoitti aikoinaan päiväkirjaansa aikovansa uskoa seuraavan vuoden ajan, että hän itse on vastuussa elämänsä kaikista käänteistä, olisivat ne mitä tahansa. Tuon sanotaan auttaneen hänet ylös masennuksesta ja muuttaneen hänen elämänsä.

Olisikohan yleisemminkin niin, että henkinen kasvu lähtee tästä oivalluksesta: jokainen on itse vastuussa kaikesta elämässään tapahtuvasta olosuhteisiin katsomatta. Tapahtumiin ja olosuhteisiin ei aina itse pysty vaikuttamaan, mutta omassa vallassa on kuitenkin aina se, miten olosuhteisiin reagoi.

Parhainta kesää!

Ongelmanratkaisukeinoja

Auta lasta pärjäämään!

Koska olet viimeksi iloinnut siitä, että olet onnistunut antamaan lapsellesi jonkin uuden, hänen oppimistaan tukevan näkökulman? Koit tukevasi hänen omaa ajatteluaan ja ymmärrystä oppimisen tavoitteista. Et lisännyt stressiä, vaan autoit häntä pärjäämään.

Valmennuskysymyksiä

Tilanteet lasten ja nuorten kanssa ovat hyvin erilaisia. Joillakin koulu sujuu mukavasti. Joillakin taas kiinnostus koulujuttuihin on hiipunut, tai ne syystä tai toisesta tuntuvat liian rankoilta. Moni lapsi stressaa omista tai muiden asettamista tavoitteista. Jotkut ovat ymmällään, kun eivät täysin ymmärrä opetettavia asioita, vaikka kiinnostusta olisi. Toisilla harrastukset tahtovat viedä kaiken ajan myös koulutehtäviltä. Jotkut ovat koukuttuneet peleihin.

Kaikissa tilanteissa meidän vanhempien olisi hyvä pystyä kohtaamaan lapsemme rakentavalla tavalla – kuuntelemaan, kysymään, ymmärtämään ja kannustamaan. Heikolla hetkellä voi auttaa lasta muistelemaan aikaisempia onnistumisia, erityisesti sellaisia, missä yrittäminen toi viimein toivotun tuloksen. Näkökulmien vaihtaminen saattaa myös tuottaa innostavia oivalluksia. Tämä koskee myös omaa ajatteluamme. Omat ajatusmallimme ovat usein suurin este kohtaamisten onnistumiselle.

Kerro vaikutuksista muihin

Vaatimukset hyvälle vanhemmuudelle tuntuvat välillä kohtuuttomilta. Meidän tulisi pystyä asettamaan rajoja ja toisaalta osata olla liikaa puuttumatta lapsen tekemisiin. Emme saisi tehdä liikaa asioita lapsen puolesta, vaan auttaa häntä selviytymään niistä itse. Meidän pitäisi myös osata tehdä päätöksiä ja pystyä kohtaamaan niistä seuraavat tunteet ja reaktiot.

Ei ihan helppoa.

Olemme muutaman vuoden ajan kehittäneet apua tähän. Koulujen vanhempainiltojen luennot ovat olleet yksi keino. Vuonna 2016 ilmestyi Murkkumotivaation avaimet -sarjakuvitettu kirja vanhemmille. Vuonna 2018 keväällä ilmestyi pienempi lehdykkä ”Kumman ongelma” ja tänä keväänä ”Lykkäämisestä tekemiseen”. Näissä kaikissa olemme kertoneet vinkkejä hyvään kohtaamiseen sekä lapsen omatoimisuuden ja oppimismotivaation kasvattamiseen.

Tänä keväänä tarjoamme lisäksi mahdollisuuden käydä läpi perusteellisesti ja systemaattisesti omaa tilannettasi. Olemme syventäneet sarjakuvissa esitettyjä ideoita, täydentäneet niitä ja lisänneet lukijan haastamista omaan pohdintaan vaihtoehdoista ja kannustusta niiden kokeiluun. Painetun kirjan sijasta tarjoamme ne verkossa, jolloin pystymme myös kommentoimaan tehtyjä pohdintoja tai kokeilujen tuloksia ja tarjoamaan lisänäkökulmia niihin. Voit tarkistuslistan tapaan käydä läpi materiaalia ja pohtia omaa tilannettasi sekä siihen parhaiten sopivia ratkaisuja. Voit siis käydä läpi oman ”työkaluvarastosi”, teroittaa tylsyneet työkalut ja täydentää huomaamasi puutteet.

Kannustaminen

Eteneminen on mahdollista pienin askelin, jolloin pääset hektisessäkin arjessa osa kerrallaan eteenpäin ja huomaat saavasi lisää voimaa ja itseluottamusta. Voit myös valita, haluatko tai kuinka paljon haluat valmennusta etenemisesi tueksi.

Mitä jos kokeilisit verkkomateriaalin ensimmäistä osiota! Saat tutustumistunnuksen  ilmaiseksi tästä:

Tutustumistunnuksen pyytäminen

Tutustumistunnuksia on rajoitettu määrä ja jaamme niitä 31.5.2019 asti pyytämisjärjestyksessä.

Kilpailevat houkutukset

Nykymaailma on tulvillaan houkutuksia, jotka kilpailevat kouluasioiden kanssa. Esimerkiksi monet pelit ja sosiaalinen media on tehty niin koukuttaviksi ja nopeasti palkitseviksi, että ne saattavat ruveta hallitsemaan elämää kohtuuttomasti. Ei mikään ihme, sillä niitä suunnittelemassa on kokonainen motivaatiopsykologien armeija. Vanhemmalla on kuitenkin puolellaan lapsensa motivaation tuntemus – tai ainakin mahdollisuus oppia se tuntemaan. Myös perinteisemmät houkutukset, kaverit ja harrastukset, ovat vahvasti vaikuttamassa ajankäyttöön.

Houkutusten hallinta

Tilanne saattaa olla sillä tavalla kummallinen, että lapsi tai nuori tietää hyvin, kuinka kannattaisi toimia, mutta ei kuitenkaan saa toimituksi niin. Käyttäytymisen muuttamiseen voi olla jopa selvä suunnitelma, joka on tehty hyvässä yhteisymmärryksessä vanhempien kanssa, mutta jossain vaiheessa hyvä aie ikäänkuin lipsahtaa sivuraiteelle. Tällöin seuraavien asioiden huomaaminen helpottaa ja auttaa eteenpäin kohti ratkaisua:

  • aivoissamme olevat erilaiset mallit, peukalosäännöt, tavat ja tottumukset hallitsevat jopa 95% käytöksestämme. Tätä kutsutaan usein ”selkäytimellä” toimimiseksi tai rutiiniksi. Tuo ”autopilotti” helpottaa elämäämme, koska ei tarvitse aina erikseen miettiä, kuinka jokin arjen asia hoidetaan ja tietoinen mieli mieli voi keskittyä uusien ja vielä vaikeiden asioiden oppimiseen. Haittapuolena tässä on, että ”autopilottia” tulee usein käyttäneeksi myös sellaisissa tilanteissa, mihin se ei sovi ja mikä vaatisi perusteellisempaa ajattelua. Se myös vahvana käyttäytymisen ohjaajana saattaa kaapata vallan hyvältä muutokselta milloin tahansa.
  • muutos käyttäytymiseen merkitsee jostain totutusta mallista luopumista. Vanha malli voi kuitenkin olla aivoissamme ”johdotettuna” niin vahvoilla ”johtimilla”, että se tämän tästä uhkaa jyrätä suunnittelemamme järkevän muutoksen.
  • repsahduksia, epäonnistumisia muutoksessa, tapahtuu väistämättä, niitä tuskin kukaan voi välttää. Se kannattaa nähdä lapsen tekemän muutoksen suunnittelun keskeneräisyytenä, ei lapsen epäonnistumisena. Kyseessä voi ajatella olevan pienten parannusten avulla etenevä ”tuunausprosessi”, jossa edetään jatkuvan kokeilemisen ja parantamisen tietä. Saatetaan kokeilla esimerkiksi pelikonsolin säilyttämistä vähän hankalissa, erilaisissa tärkeitä asioita mieleen tuovissa paikoissa.
  • suunnitelman tulee olla sopusoinnussa lapsen minäkäsityksen kanssa. Vanhempien mielestä hyvä ja heille toimiva suunnitelma saattaa olla täysin toimimaton lapselle.
  • hyväkään suunnitelma ei toimi ikuisesti, koska kaikki muuttuu jatkuvasti.
  • tahdonvoima ja päätöksentekokyky ovat rajallisia resursseja ja väsyvät päivän mittaan. Tehty suunnitelma saattaa vaatia kohtuuttomia voimavaroja lapselta.
  • empatiaa ja myötätuntoa tarvitaan paljon

Näiden asioiden huomioiminen antaa hyvän pohjan käyttäytymisen muutoksen suunnittelulle kestävällä tavalla.

Ylläoleva teksti on ote Educonsin ”Lykkäämisestä tekemiseen” -verkkomateriaalista, jota pieni pilottiryhmä parhaillaan testaa. Se syventää samannimisen sarjakuvatarinan oppeja tekemiseen kannustamisesta ja johdattelee suunnittelemaan käyttäytymisen muutosta kestävällä tavalla.

Kannusta tekemiseen!

Vanhempi, tiesitkö että olet ohjannut ilmiöoppimista?

Oletko tullut ajatelleeksi, että jokainen yli kolmivuotiaan lapsen vanhempi on jo ohjannut ilmiöoppimista? Kyllä, juuri sitä samaa, mistä on viime aikoina puhuttu paljon koulujen uusien opetussuunnitelmien yhteydessä.

Lapsella on kiinnostuksen kohde, hän esittää siitä kysymyksiä ja pyrkii ymmärtämään kyseessä olevaa ilmiötä. ”Kuinka kivet kasvavat?”, ”Miksi ihmisellä on napa?”, ”Miksi äidit nukahtavat aina kesken elokuvan?” Ilmiöoppimisen yksi vahvuus on merkityksellisyyden kokemus, joka syntyy, kun päästään tutkimaan omassa ympäristössä ja elämässä tunnistettavia ilmiöitä.

Meillä vanhemmilla on suuri houkutus täräyttää vaikeaankin kysymykseen jokin nopea ”eroonpääsyvastaus”, tai sitten tunnustaa tietämättömyytemme. Ilmiöoppimisen opetukselliset menetelmät tarjoavat kuitenkin muitakin vaihtoehtoja etenemiseen.

ilmiöoppiminen
Murkkumotivaation avaimet (2016)

Haasteellista kysymystä kannattaa pitää kiinnostuksen osoituksena ilmiöön ja jokaista laajaa kysymystä mahdollisuutena pitkällekin menevään oppimiseen. Jos nopean vastauksen antamisen sijaan ehdimme hetkeksi pistää kännykän syrjään, pysähtyä kysymykseen ja jutella lapsen kanssa, siitä saattaa seurata kaikenlaista hyvää. Hän ehkä oppii uusia käsitteitä ja voi jopa innostua omatoimiseen jatkotiedon hakemiseen. Voi syntyä pieni tutkimusprojekti, jossa hän ryhtyy kokeilemaan omia teorioita käytännössä. Näitä tutkimusprojekteja kannattaa muuten sitten hiukan seurata ja pitää vakuutukset kunnossa 🙂

Jos ja kun toivottavasti rohkaistut kokeilemaan, tässä muutamia vinkkejä etenemiseen:

  • kuuntele lapsen kysymys tarkkaan
  • tarkenna sitä jollakin vastakysymyksellä, mikä auttaa ymmärtämään lapsen ajattelua asiasta (esim. ”mistä sulle tuli tommonen kysymys mieleen?”)
  • pohtikaa yhdessä, mistä kaikista suunnista vastausta voisi lähteä etsimään
  • auta ymmärtämään asiaan liittyviä käsitteitä (jopa meille itsestäänselvät peruskäsitteet saattavat olla lapselle epäselviä, esim. muoto, pinta, muutos tai nopeus)
  • kannusta lasta keksimään erilaisia selityksiä ilmiöille. Älä tyrmää hullujakaan selityksiä, vaan esitä niistä tarkentavia kysymyksiä.
  • anna lapsen edetä omaa vauhtiaan, mutta tue tarvittaessa
  • jos innostusta omatoimiseen etenemiseen ei rupea näkymään, kerro paras mahdollinen oma vastauksesi. Ole samalla ylpeä siitä, että yhteinen juttelunne kuitenkin näytti hänelle erilaisia tapoja pohtia asiaa.
  • kun seuraava sopivan laaja kysymys tulee, kokeile uudelleen

Kun lapsi saa rakentaa osaamista rauhassa aikaisemman osaamisensa varaan, syntyy laajempaa ymmärrystä, ja syntyneen uuden tiedon soveltaminen muihinkin tilanteisiin helpottuu.

”Ilmiömäisenä” vanhempana toimiminen on oikeastaan aika hauskaa ja mielenkiintoista  puuhaa. Aikaa se tietysti vaatii, ja välillä kysymysten tulva tuntuu loputtomalta. Ei kuitenkaan yhtään hassumpi tapa investoida tulevaisuuteen.

Itsesäätelyn tärkeä taito

Lapsuudessa osoitettu itsesäätelyn taito näyttää ennustavan jopa älykkyysosamäärää paremmin tulevaa opiskelumenestystä (Baumeister & Tierney, 2011). Itsesäätelyn taitoa voi kuvata myös itsehillinnällä ja tahdonvoimalla: se auttaa suuntaamaan omaa toimintaa ennalta ajateltujen tavoitteiden mukaisesti huolimatta erilaisista ympärillä olevista houkutuksista. Se auttaa kestämään kipua, painetta ja pettymyksiä, hillitsemään suuttumusta ja käsittelemään hankalia tunteita. Hyödyllinen taito siis jokaiselle ihmiselle.

Joskus lapset hämmästyttävät meidät vanhemmat, kun saavat rauhassa pohtia järkevää tapaa toimia:

Itsesäätely
(Kirjasta Jäntti & Hirvonen (2016) Murkkumotivaation avaimet)

Mutta mistä Tatu (kuvassa) on tuon kyvyn saanut? Mitä hänelle on tapahtunut ja mitä on tehtävissä, jos tuollaista kykyä ei lainkaan rupea näkymään? Kuinka voimme vanhempina parhaiten tukea itsesäätelykyvyn kehittymistä?

Mennään hetkeksi varhaisempaan lapsuuteen, jossa vanhemmat tyypillisesti ohjaavat lasta huomattavasti vahvemmin kuin esimerkiksi murrosiässä. Keijo Tahkokallio sanoo kirjassaan Uskalla olla lapsellesi aikuinen: ”Kun opetamme lasta odottamaan vuoroaan, siirtämään saatavilla olevaa mielihyvää tuonnemmaksi, korjaamaan jälkensä, menemään ajoissa nukkumaan, hillitsemään suuttumustaan ja monia muita samankaltaisia asioita, lapsi joutuu konkreettisesti tekemisiin stressireaktionsa kanssa. Opettamisen onnistuminen edellyttää tukea aikuiselta, joka osaa epäröimättä asettaa nämä reunaehdot ja kannustaa lasta sietämään tehtävien nostattamat tunteet. Välttämätön edellytys tälle on, että aikuinen itse kestää lapsen tunteet ja myös syytökset, joita hän saa kuulla.” Aikuisen käyttäytyminen aiheuttaa lapselle erilaisia tunteita ja sopeuttaa häntä sillä tavoin ympäristöön ja siinä vallitsevaan kulttuuriin. Jos yritämme toimia aina lapsen tahdon mukaisesti, hänen sosiaaliset taitonsa eivät kehity. Tarvitaan myös sopivassa määrin sopeutumisesta aiheutuvaa stressiä, jotta itsesäätelyn kehittymisessä päästään alkuun.

Entä kouluiässä, kuinka itsesäätelyn taidon kehittymisen voisi silloin parhaiten varmistaa? Lotta Uusitalo-Malmivaara ja Kaisa Vuorinen toteavat kirjassaan Huomaa hyvä!, että itsesäätely on enemmän kuin tottelevaisuus tai sääntöjen noudattaminen. He sanovat: ”Itsesäätely määrää oppijan kyvyn asettaa tavoitteita, arvioida omaa suoriutumistaan tehtävistä ja valita eri oppimistilanteisiin sopivia oppimisen strategioita.” Itsesäätelyn avulla voi myös ohjata mitä tekee, mitä sanoja suusta tulee ja miten toimii tunnekuohuissa. He antavat mm. seuraavia vinkkejä itsesäätelyn parantamiseen:

  • pysähtykää miettimään tunteita ja harjoitelkaa nimeämään niitä
  • huolehtikaa, että opiskeluun ja kotitehtävien tekoon tarkoitettu tila on vapaa tekijöistä, jotka kaappaavat huomion (vrt. Tatu kuvassa)
  • katsokaa, että taukoja on sopivasti, eikä lapsella ole nälkä tai jano
  • harjoitelkaa tekniikoita, joilla voi rauhoittaa ja tyynnyttää itseään ja saada siten voimaa
  • jutelkaa välillä itsesäätelyn kokemuksista

Varttuneemmat kouluikäiset ja aikuiset voivat saada hyviä vinkkejä Frank Martelan kirjasta Tahdonvoiman käyttöohje. Siinä esitettyjen 17 kysymyksen avulla pystyy löytämään työkaluja erilaisiin tahdonvoiman haasteisiin. Yksi suosikeistani on ”Valitse taistelusi”. Siinä Martela kehottaa valitsemaan ne päätökset ja kieltäymykset, jotka ovat oikeasti merkittäviä. Hän muistuttaa, että tahdonvoiman ”lihas” kasvaa harjoitellessa, mutta rasittuu käytössä. Sitä pitää siis harjoittaa, mutta varoa kuormittamasta liikaa. Parasta tietysti olisi, jos tavoitteista pystyisi tekemään niin kiinnostavia, ettei niihin tahdonvoimaa erityisemmin tarvitsisi käyttää. Siksi kaikki keinot motivaation kehittymiseen ja tukemiseen ovat hyödyllisiä.

Epäilemättä geenitkin vaikuttavat itsesäätelytaitojen kehittymiseen. Siitä huolimatta voimme onneksi auttaa ja tukea paljon. Mitä aikaisemmin tämän tuen huomaamme aloittaa, sitä nopeammin kehittymistä tapahtuu, joskin aivojen luonnolliset kehittymisen vaiheet asettavat omat rajoituksensa. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä ruveta parantamaan kykyä itsesäätelyyn.

Lisää aiheesta:

Baumeister, R.F. & Tierney, J. (2011). Tahdonvoima.
Martela, F. (2013). Tahdonvoiman käyttöohje.
Tahkokallio, K. (2018). Uskalla olla lapsellesi aikuinen.
Uusitalo-Malmivaara, L. & Vuorinen, K. (2016). Huomaa hyvä!

Opi tukemaan opiskelumotivaatiota