Kilpailevat houkutukset

Nykymaailma on tulvillaan houkutuksia, jotka kilpailevat kouluasioiden kanssa. Esimerkiksi monet pelit ja sosiaalinen media on tehty niin koukuttaviksi ja nopeasti palkitseviksi, että ne saattavat ruveta hallitsemaan elämää kohtuuttomasti. Ei mikään ihme, sillä niitä suunnittelemassa on kokonainen motivaatiopsykologien armeija. Vanhemmalla on kuitenkin puolellaan lapsensa motivaation tuntemus – tai ainakin mahdollisuus oppia se tuntemaan. Myös perinteisemmät houkutukset, kaverit ja harrastukset, ovat vahvasti vaikuttamassa ajankäyttöön.

Houkutusten hallinta

Tilanne saattaa olla sillä tavalla kummallinen, että lapsi tai nuori tietää hyvin, kuinka kannattaisi toimia, mutta ei kuitenkaan saa toimituksi niin. Käyttäytymisen muuttamiseen voi olla jopa selvä suunnitelma, joka on tehty hyvässä yhteisymmärryksessä vanhempien kanssa, mutta jossain vaiheessa hyvä aie ikäänkuin lipsahtaa sivuraiteelle. Tällöin seuraavien asioiden huomaaminen helpottaa ja auttaa eteenpäin kohti ratkaisua:

  • aivoissamme olevat erilaiset mallit, peukalosäännöt, tavat ja tottumukset hallitsevat jopa 95% käytöksestämme. Tätä kutsutaan usein ”selkäytimellä” toimimiseksi tai rutiiniksi. Tuo ”autopilotti” helpottaa elämäämme, koska ei tarvitse aina erikseen miettiä, kuinka jokin arjen asia hoidetaan ja tietoinen mieli mieli voi keskittyä uusien ja vielä vaikeiden asioiden oppimiseen. Haittapuolena tässä on, että ”autopilottia” tulee usein käyttäneeksi myös sellaisissa tilanteissa, mihin se ei sovi ja mikä vaatisi perusteellisempaa ajattelua. Se myös vahvana käyttäytymisen ohjaajana saattaa kaapata vallan hyvältä muutokselta milloin tahansa.
  • muutos käyttäytymiseen merkitsee jostain totutusta mallista luopumista. Vanha malli voi kuitenkin olla aivoissamme ”johdotettuna” niin vahvoilla ”johtimilla”, että se tämän tästä uhkaa jyrätä suunnittelemamme järkevän muutoksen.
  • repsahduksia, epäonnistumisia muutoksessa, tapahtuu väistämättä, niitä tuskin kukaan voi välttää. Se kannattaa nähdä lapsen tekemän muutoksen suunnittelun keskeneräisyytenä, ei lapsen epäonnistumisena. Kyseessä voi ajatella olevan pienten parannusten avulla etenevä ”tuunausprosessi”, jossa edetään jatkuvan kokeilemisen ja parantamisen tietä. Saatetaan kokeilla esimerkiksi pelikonsolin säilyttämistä vähän hankalissa, erilaisissa tärkeitä asioita mieleen tuovissa paikoissa.
  • suunnitelman tulee olla sopusoinnussa lapsen minäkäsityksen kanssa. Vanhempien mielestä hyvä ja heille toimiva suunnitelma saattaa olla täysin toimimaton lapselle.
  • hyväkään suunnitelma ei toimi ikuisesti, koska kaikki muuttuu jatkuvasti.
  • tahdonvoima ja päätöksentekokyky ovat rajallisia resursseja ja väsyvät päivän mittaan. Tehty suunnitelma saattaa vaatia kohtuuttomia voimavaroja lapselta.
  • empatiaa ja myötätuntoa tarvitaan paljon

Näiden asioiden huomioiminen antaa hyvän pohjan käyttäytymisen muutoksen suunnittelulle kestävällä tavalla.

Ylläoleva teksti on ote Educonsin ”Lykkäämisestä tekemiseen” -verkkomateriaalista, jota pieni pilottiryhmä parhaillaan testaa. Se syventää samannimisen sarjakuvatarinan oppeja tekemiseen kannustamisesta ja johdattelee suunnittelemaan käyttäytymisen muutosta kestävällä tavalla.

Kannusta tekemiseen!

Vanhempi, tiesitkö että olet ohjannut ilmiöoppimista?

Oletko tullut ajatelleeksi, että jokainen yli kolmivuotiaan lapsen vanhempi on jo ohjannut ilmiöoppimista? Kyllä, juuri sitä samaa, mistä on viime aikoina puhuttu paljon koulujen uusien opetussuunnitelmien yhteydessä.

Lapsella on kiinnostuksen kohde, hän esittää siitä kysymyksiä ja pyrkii ymmärtämään kyseessä olevaa ilmiötä. ”Kuinka kivet kasvavat?”, ”Miksi ihmisellä on napa?”, ”Miksi äidit nukahtavat aina kesken elokuvan?” Ilmiöoppimisen yksi vahvuus on merkityksellisyyden kokemus, joka syntyy, kun päästään tutkimaan omassa ympäristössä ja elämässä tunnistettavia ilmiöitä.

Meillä vanhemmilla on suuri houkutus täräyttää vaikeaankin kysymykseen jokin nopea ”eroonpääsyvastaus”, tai sitten tunnustaa tietämättömyytemme. Ilmiöoppimisen opetukselliset menetelmät tarjoavat kuitenkin muitakin vaihtoehtoja etenemiseen.

ilmiöoppiminen
Murkkumotivaation avaimet (2016)

Haasteellista kysymystä kannattaa pitää kiinnostuksen osoituksena ilmiöön ja jokaista laajaa kysymystä mahdollisuutena pitkällekin menevään oppimiseen. Jos nopean vastauksen antamisen sijaan ehdimme hetkeksi pistää kännykän syrjään, pysähtyä kysymykseen ja jutella lapsen kanssa, siitä saattaa seurata kaikenlaista hyvää. Hän ehkä oppii uusia käsitteitä ja voi jopa innostua omatoimiseen jatkotiedon hakemiseen. Voi syntyä pieni tutkimusprojekti, jossa hän ryhtyy kokeilemaan omia teorioita käytännössä. Näitä tutkimusprojekteja kannattaa muuten sitten hiukan seurata ja pitää vakuutukset kunnossa 🙂

Jos ja kun toivottavasti rohkaistut kokeilemaan, tässä muutamia vinkkejä etenemiseen:

  • kuuntele lapsen kysymys tarkkaan
  • tarkenna sitä jollakin vastakysymyksellä, mikä auttaa ymmärtämään lapsen ajattelua asiasta (esim. ”mistä sulle tuli tommonen kysymys mieleen?”)
  • pohtikaa yhdessä, mistä kaikista suunnista vastausta voisi lähteä etsimään
  • auta ymmärtämään asiaan liittyviä käsitteitä (jopa meille itsestäänselvät peruskäsitteet saattavat olla lapselle epäselviä, esim. muoto, pinta, muutos tai nopeus)
  • kannusta lasta keksimään erilaisia selityksiä ilmiöille. Älä tyrmää hullujakaan selityksiä, vaan esitä niistä tarkentavia kysymyksiä.
  • anna lapsen edetä omaa vauhtiaan, mutta tue tarvittaessa
  • jos innostusta omatoimiseen etenemiseen ei rupea näkymään, kerro paras mahdollinen oma vastauksesi. Ole samalla ylpeä siitä, että yhteinen juttelunne kuitenkin näytti hänelle erilaisia tapoja pohtia asiaa.
  • kun seuraava sopivan laaja kysymys tulee, kokeile uudelleen

Kun lapsi saa rakentaa osaamista rauhassa aikaisemman osaamisensa varaan, syntyy laajempaa ymmärrystä, ja syntyneen uuden tiedon soveltaminen muihinkin tilanteisiin helpottuu.

”Ilmiömäisenä” vanhempana toimiminen on oikeastaan aika hauskaa ja mielenkiintoista  puuhaa. Aikaa se tietysti vaatii, ja välillä kysymysten tulva tuntuu loputtomalta. Ei kuitenkaan yhtään hassumpi tapa investoida tulevaisuuteen.

Itsesäätelyn tärkeä taito

Lapsuudessa osoitettu itsesäätelyn taito näyttää ennustavan jopa älykkyysosamäärää paremmin tulevaa opiskelumenestystä (Baumeister & Tierney, 2011). Itsesäätelyn taitoa voi kuvata myös itsehillinnällä ja tahdonvoimalla: se auttaa suuntaamaan omaa toimintaa ennalta ajateltujen tavoitteiden mukaisesti huolimatta erilaisista ympärillä olevista houkutuksista. Se auttaa kestämään kipua, painetta ja pettymyksiä, hillitsemään suuttumusta ja käsittelemään hankalia tunteita. Hyödyllinen taito siis jokaiselle ihmiselle.

Joskus lapset hämmästyttävät meidät vanhemmat, kun saavat rauhassa pohtia järkevää tapaa toimia:

Itsesäätely
(Kirjasta Jäntti & Hirvonen (2016) Murkkumotivaation avaimet)

Mutta mistä Tatu (kuvassa) on tuon kyvyn saanut? Mitä hänelle on tapahtunut ja mitä on tehtävissä, jos tuollaista kykyä ei lainkaan rupea näkymään? Kuinka voimme vanhempina parhaiten tukea itsesäätelykyvyn kehittymistä?

Mennään hetkeksi varhaisempaan lapsuuteen, jossa vanhemmat tyypillisesti ohjaavat lasta huomattavasti vahvemmin kuin esimerkiksi murrosiässä. Keijo Tahkokallio sanoo kirjassaan Uskalla olla lapsellesi aikuinen: ”Kun opetamme lasta odottamaan vuoroaan, siirtämään saatavilla olevaa mielihyvää tuonnemmaksi, korjaamaan jälkensä, menemään ajoissa nukkumaan, hillitsemään suuttumustaan ja monia muita samankaltaisia asioita, lapsi joutuu konkreettisesti tekemisiin stressireaktionsa kanssa. Opettamisen onnistuminen edellyttää tukea aikuiselta, joka osaa epäröimättä asettaa nämä reunaehdot ja kannustaa lasta sietämään tehtävien nostattamat tunteet. Välttämätön edellytys tälle on, että aikuinen itse kestää lapsen tunteet ja myös syytökset, joita hän saa kuulla.” Aikuisen käyttäytyminen aiheuttaa lapselle erilaisia tunteita ja sopeuttaa häntä sillä tavoin ympäristöön ja siinä vallitsevaan kulttuuriin. Jos yritämme toimia aina lapsen tahdon mukaisesti, hänen sosiaaliset taitonsa eivät kehity. Tarvitaan myös sopivassa määrin sopeutumisesta aiheutuvaa stressiä, jotta itsesäätelyn kehittymisessä päästään alkuun.

Entä kouluiässä, kuinka itsesäätelyn taidon kehittymisen voisi silloin parhaiten varmistaa? Lotta Uusitalo-Malmivaara ja Kaisa Vuorinen toteavat kirjassaan Huomaa hyvä!, että itsesäätely on enemmän kuin tottelevaisuus tai sääntöjen noudattaminen. He sanovat: ”Itsesäätely määrää oppijan kyvyn asettaa tavoitteita, arvioida omaa suoriutumistaan tehtävistä ja valita eri oppimistilanteisiin sopivia oppimisen strategioita.” Itsesäätelyn avulla voi myös ohjata mitä tekee, mitä sanoja suusta tulee ja miten toimii tunnekuohuissa. He antavat mm. seuraavia vinkkejä itsesäätelyn parantamiseen:

  • pysähtykää miettimään tunteita ja harjoitelkaa nimeämään niitä
  • huolehtikaa, että opiskeluun ja kotitehtävien tekoon tarkoitettu tila on vapaa tekijöistä, jotka kaappaavat huomion (vrt. Tatu kuvassa)
  • katsokaa, että taukoja on sopivasti, eikä lapsella ole nälkä tai jano
  • harjoitelkaa tekniikoita, joilla voi rauhoittaa ja tyynnyttää itseään ja saada siten voimaa
  • jutelkaa välillä itsesäätelyn kokemuksista

Varttuneemmat kouluikäiset ja aikuiset voivat saada hyviä vinkkejä Frank Martelan kirjasta Tahdonvoiman käyttöohje. Siinä esitettyjen 17 kysymyksen avulla pystyy löytämään työkaluja erilaisiin tahdonvoiman haasteisiin. Yksi suosikeistani on ”Valitse taistelusi”. Siinä Martela kehottaa valitsemaan ne päätökset ja kieltäymykset, jotka ovat oikeasti merkittäviä. Hän muistuttaa, että tahdonvoiman ”lihas” kasvaa harjoitellessa, mutta rasittuu käytössä. Sitä pitää siis harjoittaa, mutta varoa kuormittamasta liikaa. Parasta tietysti olisi, jos tavoitteista pystyisi tekemään niin kiinnostavia, ettei niihin tahdonvoimaa erityisemmin tarvitsisi käyttää. Siksi kaikki keinot motivaation kehittymiseen ja tukemiseen ovat hyödyllisiä.

Epäilemättä geenitkin vaikuttavat itsesäätelytaitojen kehittymiseen. Siitä huolimatta voimme onneksi auttaa ja tukea paljon. Mitä aikaisemmin tämän tuen huomaamme aloittaa, sitä nopeammin kehittymistä tapahtuu, joskin aivojen luonnolliset kehittymisen vaiheet asettavat omat rajoituksensa. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä ruveta parantamaan kykyä itsesäätelyyn.

Lisää aiheesta:

Baumeister, R.F. & Tierney, J. (2011). Tahdonvoima.
Martela, F. (2013). Tahdonvoiman käyttöohje.
Tahkokallio, K. (2018). Uskalla olla lapsellesi aikuinen.
Uusitalo-Malmivaara, L. & Vuorinen, K. (2016). Huomaa hyvä!

Opi tukemaan opiskelumotivaatiota

Ehdotus, josta Samppa piti

Viime blogissamme pyysin apua Sampalle alla kuvattuun tilanteeseen:

Vanhemmuus
© Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti

Saamistamme ehdotuksista Samppa piti eniten seuraavasta:

”Laita tytöille kaakaota ja istukaa keittiön pöydän ääreen iltapalalle. Kysele, mitä tytöt ovat illalla tehneet ja kuuntele. Kerro, että olit huolissasi ja pelkäsit, että jotain on tapahtunut. Kerro, että valvominen haittaa työntekoakin jo. Kuuntele tarkalla korvalla, mitä Venla tähän vastaa. Kehota Pipsaa laittamaan viesti vanhemmilleen, missä hän on. Petaa Pipsalle sänky.”

Samppa ihastui vinkin lämminhenkisyyteen ja rauhallisuuteen. Lopen väsyneenä hän ei kuitenkaan aivan tuohon pystynyt, mutta samoilla jäljillä eteni.

Kiitos kaikille Sampalle vinkkejä antaneille! Lupaamamme kirja on postitettu yllä kuvatun ehdotuksen lähettäjälle.

Kerromme Sampan ja Venlan tarinalle jatkoa täällä blogissamme. Tässä ensimmäinen jatko-osa:

vanhemmuus
© Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti

Kohta selviää, mitä tapahtuu, kun Pipsa lähtee aamulla.

Kaverit

jatkuu…