Anssin isä huomaa kysyä

Anssi pääsi kesäksi leikkaamaan ruohoa. Heti työpaikasta kuultuaan hän päätti tehdä homman niin hyvin kuin pystyisi ja aloitti miettimällä, mikä nurmikko on ja mitä tärkeää tehtävää se maailmankaikkeudessa toteuttaa. Hän mietti, onko se osa luontoa vai ihmiskäden väkinäinen aikaansaannos. Pohti myös, keille tekee työtään, mitkä ovat näiden perimmäiset toiveet, mitä hyötyä he siitä saavat ja mitä hän itse saa.

ruohonleikkaaja 500

Ruohonleikkuriin Anssi tutustui perin pohjin. Vaihtoi siihen öljyt ja tarkisti terien kunnon. Oikaisi ja viilasi kiveen joskus osuneen kohdan teräväksi. Ei löytänyt enää sen leikkurimallin huoltokirjaa, mutta kaiveli nettiä sen verran, että löysi ohjeet sieltä. Katsoi, että kaikki tarpeelliset huoltoon liittyvät tarkistukset tuli tehtyä.

Erään kiven hän muistaa erityisen hyvin, laakea, osittain nurmikon sisällä. Anssi arvioi maavaran väärin ja koko leikkuuvarsi meni vaihtoon. Asia kulki kaksi päivää synkkänä pilvenä hänen kanssaan, kunnes vaihtui oppimiskokemukseksi, joka ei enää harmittanut.

Useamman kerran kesän aikana hän kohtasi toisen ruohonleikkaajan, Veeran. Ensimmäisellä kerralla heille syntyi keskustelu leikkurimallien eroista ja kostean ruohon katkeamisen fysiikasta. Sitten heille tuli kohdatessaan tavaksi parantaa maailmaa käytännöllisten osaajien näkökulmasta ja kritisoida rankasti ideaalitilanteita käsitteleviä teoreetikkoja. Nämä kun heidän mielestään eivät ymmärrä mitään esineiden ja asioiden todellisesta olemuksesta. Anssi ja Veera vitsailivat ja nauroivat paljon, mutta heidän ajatuksenjuoksunsa ymmärtäminen olisi ollut ulkopuoliselle täysin mahdotonta.

Ne matalat niittykukat, eipä Anssi arvannut, kuinka tärkeitä ne olivat sille ystävälliselle vanhukselle. Mitään ei kuitenkaan enää ollut tehtävissä ja se tuntui täydelliseltä epäonnistumiselta ruohonleikkaajana. Elämää kokenut vanhus kuitenkin lohdutti häntä, mikä johti nöyrään, entistäkin tarkempaan edessä olevan nurmikentän havainnointiin.

Anssi kehitti leikatessaan optimaalisia kulkureittejä puut ja pensaat huomioiden. Erityisen ylpeä hän oli intuitiivisesta näkemyksestään, kuinka lähelle puun runkoa kannattaa koneella mennä, jotta puun ympärillä vietetyn ja trimmerillä siistimisen vaatima aika olisi sopivin mahdollinen halutulle laatutasolle.

Puksuttavaa konetta työnnellessään Anssi mietti myös globalisaation vaikutusta ruohonleikkuuseen. Voisiko sen ulkoistaa Intiaan tai Kiinaan ja mitä siihen liittyvää voisi tarjota verkkokaupasta. Hän pohti myös optimaalista ajattelun tasoa: voisiko ruohon leikkaamisesta tehdä robotiikkaa hyödyntävän asiantuntijajärjestelmän ja missä inhimillinen tekijä olisi arvokkaimmillaan. Minkälaista päätöksentekoa ruohonleikkuu vaatii.

Sitten hänen mieleensä juolahti ajatella, millainen olisi ruohonleikkuuakatemia, korkein ruohonleikkuun oppilaitos. Mitä siellä opetettaisiin ja kuinka. Olisivatko tietäminen ja tekeminen sama asia vai eri asia. Mistä akatemiassa annettaisiin tunnustusta ja todistus.

Anssin isällä oli hyvin vankka ennakkokäsitys ruohonleikkuusta puuduttavana työnä, joka ei juurikaan tarjoa älyllisiä haasteita. Hän kuitenkin piti suunsa kiinni siitä ja kysyi sen sijaan, kuinka homma on sujunut. Kuunneltuaan muutaman minuutin Anssia hän katsoi tätä jotenkin omituisesti ja sanoi hiljaa: ”Vaikka se onkin ollut sun homma, niin sopiskos, jos leikkaisin ton takapihan nurmikon tänä iltana ite?”

Parhainta kesää! Lomailemme heinäkuun (leikkaamme mm. nurmikkoa), mutta kirjatoimitukset hoituvat myös lomamme aikana.

Tukea vanhemmille

Kesätekemisen etsiskelyä II

Tapahtunut edellisessä osassa: Susa mietti mitä tekisi, kun ei ollut onnistunut saamaan kesätöitä. Hänen äitinsä Sofi ehdotti kävelylenkkiä. Kävelyllä Susa rupesi Sofin ehdotuksesta tunnistamaan erilaisia tarpeita, mitä ympäristössä näkyi.
Edellisen osan näet tästä.

kesätyö

Kuvitus: Katariina Hirvonen
Käsikirjoitus: Lauri Jäntti

Ripan, Sofin, Susan ja Tatun tekemisistä ilmestyy kirja syksyllä. Tästä lisää elokuussa.