Unelmatyötä kohti

Oliko ennen helpompaa? Ennen valmistuttiin ammattiin, edettiin selvää reittiä ylöspäin ja löytyi ihmisiä, jotka tiesivät tarkkaan, mitä itse kunkin kannattaa tehdä. Jotkut luulevat tietävänsä vieläkin. Työ ei ehkä ollut unelmatyö, mutta sillä sai ansaittua välttämättömän elannon ja sen jatkumiseen saattoi yleensä luottaa.

Entä nyt? Valinnanmahdollisuudet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Uusia ammatteja syntyy yhtämittaa ja samalla vanhoja kuihtuu pois. Ollaan ikään kuin jatkuvasti uusissa aluissa pohtimassa mitä seuraavaksi. Mahdollisia uusia suuntia on tarjolla koko ajan.

Unelmatyota_kohti

Voiko tätä jotenkin hallita? Kuinka voisimme varmistaa, että etenemme hyvään suuntaan, kohti itsellemme sopivinta unelmatyötä?

Herminia Ibarra kehottaa kirjassaan Working Identity (2003) lähtemään tekemisistä liikkeelle ja saamaan sitä kautta selville mitä ajattelemme, tunnemme ja haluamme. Hän puhuu pienten voittojen strategiasta: tehdään rinnakkaisprojekteina sellaisia tehtäviä, joiden kautta saadaan tuntemuksia uudenlaisesta työstä tai työtavasta, vaikkapa valokuvausta opettamisen ohella tai urheiluvalmennusta biologian opintojen lomassa. Ilman suuria sitoumuksia testataan erilaisia mahdollisuuksia ja tunnustellaan oikeita suuntia. Reitti poukkoilee, koska välillä tehdään vääriä valintoja, mutta uusien reitinvalintojen kautta suunta korjaantuu.

reitti3

Kuinka poukkoileva reitti saadaan johtamaan kohti unelmatyötä? Veli-Matti Toivonen ja Marja Koivisto kertovat kirjassaan ITSEstään (2010) Johan Silénin kehittämästä mallista, jolla suunta maalia kohti voidaan säilyttää poukkoilusta huolimatta. Lähtökohta ja tavoite määritellään ensin jollakin tasolla, esimerkiksi lähtökohtana turhautuva olo ja maalina unelmatyö. Tavoitteen epämääräisyys voidaan alkuvaiheessa hyväksyä, koska se tarkentuu kokeilujen kautta.

Liikkeelle lähdettäessä valitaan ensin kriteerit, joilla voidaan arvioida, mikä mahdollisista askelista näyttäisi parhaiten johtavan kohti tavoitetta. Kriteereinä voi olla esimerkiksi oman kutsumuksen seuraamiseen, toimeentuloon tai toiminnan vapauteen liittyviä asioita. Sitten arvioidaan paras vaihtoehto ja toteutetaan se sopivan kevyenä ja lyhytkestoisena projektina. Kokeilun jälkeen ”nollataan” tilanne. Katsotaan saadun kokemuksen täydentämässä valossa, miltä ”maisema” nyt näyttää ja missä ollaan. Sitten ollaankin taas valmiina jatkamaan eteenpäin ottamalla kriteereihin pohjautuva seuraava askel ja kokeilu. Näin päästään askel askeleelta lähemmäs maalia, jota myös muutetaan ja kehitetään matkalla kertyvän opin pohjalta.

Suunnitteleminen on hyödyllistä, mutta lopullinen tieto saadaan vasta kokeilemalla. Miksi emme siis etenisi tekemällä pieniä kokeiluja ja rakentamalla reittiämme näiden kokeilujen viitoittamalla tiellä?

Tuntuuko haastavalta? Apua löytyy tarvittaessa esimerkiksi tästä: http://www.educons.fi/ura/

Mihin suunnata?

suurmies3Moni varmaankin miettii edessä olevia opiskeluvalintoja. Joillekin suunta on selvä (erään tutkimuksen mukaan n. 20%:lle), mutta tyypillisesti suurin osa opiskelijoista ei ole ollenkaan varma, kuinka ja millä perusteella olisi parasta tehdä tulevaisuuteen vaikuttavia valintoja.

Epäröinti on ymmärrettävää, sillä valinnanmahdollisuudet ovat lisääntyneet huimasti ja päätöksenteko käy työstä. Päätöksen jälkeenkin saattaa helposti jäädä miettimään, oliko tulos paras mahdollinen ja olisiko sittenkin kannattanut valita toisin.

Tuskaa voi helpottaa hyväksymällä seuraavat asiat:

  • ei ole olemassa yhtä oikeaa ihanneuraa, vaan useita sopivia
  • töiden sopivuutta itselle ei voi varmasti tietää etukäteen kokeilematta
  • erikoistuminen yhdelle alalle ei ole ainoa vaihtoehto
  • on mahdollista tehdä useampia töitä ja viikottainen työaika eri töille voi olla lyhytkin
  • työn saattaa pystyä luomaan itse, jos valmista sopivaa ei löydy

Kuinka sitten eteenpäin?

Valmiiden ammattivaihtoehtojen sijasta voisi olla hyvä ensin miettiä, minkälaisesta tekemisestä pitää tekemisen itsensä vuoksi. Vauhtia voi ottaa vaikkapa tähänastisesta opiskelusta, harrastuksista ja tehdyistä töistä. Minkälaiset tekemiset niissä ovat tuntuneet itselle sopivilta? Minkälaisessa ympäristössä ja minkälaisten ihmisten kanssa on ollut hauska tehdä hommia? Mikä on innostanut, potkaissut liikkeelle? Missä olet hyvä? Minkälaisista asioista muut ovat kehuneet sinua? Tällaisista oman itsen tunnistamiseen liittyvistä kysymyksistä pääsee lähestymään työhön liittyviä arvoja, asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä.

Kun tiedät, mikä itsellesi on tärkeätä, on helpompi ruveta miettimään erilaisia tulevaisuuksia. Tässä kannattaa pyytää ideointiapua muiltakin. Kun kerrot erilaista elämänkokemusta omaaville ihmisille mielipuuhistasi ja työn tekemiseen liittyvistä arvoistasi, saatat saada ideoita, joita et ikinä itse olisi tullut keksineeksi. Tärkeää on miettiä myös ympäristön tarpeita. Mitä nyt ja lähitulevaisuudessa ihmiset ja organisaatiot tarvitsevat? Tietolähteenä toimivat hyvin esimerkiksi keskustelut ihmisten kanssa, sanomalehdet sekä radio- ja tv-ohjelmat.

Edellä olleiden kysymysten jälkeen on helpompi listata töitä, jotka tuntuvat jollakin tavalla houkuttelevilta. Huomaa, ettei niiden tarvitse olla mitään perinteisiä ammatteja, vaan itse ideoidut tavat hankkia elantoa ovat myös mahdollisia. Kun listalla on kymmenkunta ehdokasta, ne voi laittaa kiinnostuksen mukaiseen järjestykseen ja ruveta ideoimaan, kuinka lähteä selvittämään niiden soveltuvuutta tarkemmin.

Missä kiinnostavaa työtä voisi kokeilla? Voisiko jotain ammattilaista seurata hänen työskennellessään ja haastatella häntä? Löytyisikö asiaan liittyviä videoita tai kirjoituksia? Missä kaikkialla olisi mahdollista oppia työhön liittyviä asioita? Jos aikaa päätöksentekoon on vähän, kokeileminen tai työskentelyn seuraaminen kannattaa siirtää päätöksen jälkeiseen aikaan ja keskittyä lisätiedon hankkimiseen nopeammilla tavoilla.

Päätöksen jälkeen älä unohda muitakaan vaihtoehtoja, vaan hyödynnä jatkuvasti tilaisuuksia oppia niistäkin lisää. Emme todellakaan elä enää yhden työuran maailmassa.

Onnea valitsemillesi suunnille!

Opiskelun tarkoitus? Elämän tarkoitus?

William Damon kollegoineen teki  vuosina 2003–2006 1200:lle 12-26 -vuotiaalle amerikkalaiselle opiskelijalle kyselyn, jossa tutkijat pyrkivät selvittämään, ovatko opiskelijat löytäneet elämälleen tarkoituksen (William Damon (2008): The Path to Purpose). Jos olivat, seuraavaksi tutkijat kysyivät missä ja kuinka, sekä tarkemmin elämän tarkoituksesta, sen merkityksestä ja millaisia valintoja kyseinen opiskelija oli sen pohjalta elämässään jo tehnyt.  Vastausten perusteella he jakoivat opiskelijat neljään ryhmään: ajelehtijoihin, haaveilijoihin, harrastelijoihin ja omistautujiin (ryhmien nimet suomennettu hyvin vapaasti).

Haaveilija

Ajelehtijat (n. 25% vastanneista) eivät ilmaisseet minkäänlaista tarkoitusta elämälleen eivätkä juuri olleet kiinnostuneita oman itsensä ulkopuolisista asioista. Elämän läpi voidaan heidän mielestään mainiosti kulkea ajelehtimalla ja jotkut näkivät sen myös hienoksi tavaksi pitää hauskaa. He saattoivat olla jonkin verran kiinnostuneita tutkinnon suorittamisesta, työn löytämisestä, hyvästä palkasta tai perheen perustamisesta, mutta nämä tavoitteet näyttivät tähtäävän vain elämästä selviämiseen mahdollisimman pienellä tuskalla ja suurella nautinnolla. He tyypillisesti mukautuvat muiden heille tekemään opinto-ohjelmaan. Pysyminen leivän syrjässä ja hauskanpito oli tärkeintä.

Haaveilijat (n. 25% vastanneista) kertoivat ajatuksia tarkoituksistaan, mutta eivät olleet tehneet juuri mitään kokeillakseen jotain käytännössä ajatustensa pohjalta. Myös suunnitelmat ajatuksien toteuttamisesta puuttuivat.

Harrastelijat (n. 30% vastanneista) tekivät asioita, jotka olivat tarkoitushakuisia, mutta tähtäin ei ollut kovin pitkällä tulevaisuudessa. He usein siirtyivät tekemisestä toiseen ilman johdonmukaista ajatusta, mitä haluavat elämässään saada aikaan. Kiinnostukset olivat epävarmoja ja ohimeneviä. He saattoivat keskittyä pääsykokeeseen jonkin ammatin kiinnostavien ominaisuuksien houkuttelemana, mutta eivät pohtineet kovinkaan perusteellisesti, millaista arkipäivän työskentely tulisi aikanaan olemaan. Tulevan työn kokonaisuus ja vaikutukset omaan elämään pidemmällä aikajänteellä jäivät hyvin vähälle huomiolle.

Omistautujat (n. 20% vastanneista) olivat löytäneet jotain merkityksellistä, jolle olivat omistautuneet. He olivat löytäneet tarkoituksen tai kutsumuksen, joka auttoi heitä tekemään johdonmukaisen tulevaisuudensuunnitelman ja innosti heitä jatkuvasti työskentelemään sen toteuttamiseksi.

Minkälaiset asiat olivat sitten johtaneet kutsumuksen löytymiseen, omistautumiseen, joka näytti johtavan sekä tyytyväisyyteen että vauhdikkaaseen  työskentelyyn?  Ja voisiko niitä jotenkin tukea esimerkiksi vanhemman ominaisuudessa? Damonin kirjasta nousee esille mm. seuraavia vihjeitä:

Omistautujat olivat tyypillisesti

  • keskustelleet ihmisten kanssa, jotka olivat kertoneet heille omista merkityksellisyyden kokemuksistaan
  • tavanneet ihmisiä, jotka ottavat heidän ideansa ja ajatuksensa todesta ja uskovat heihin
  • löytäneet tukea ensimmäisille kokeiluilleen edetä omalla polullaan
  • nähneet omistautuneiden ihmisten tekevän työtään
  • huomanneet jotain sellaista yleistä tärkeää, mille tulisi tehdä jotakin
  • löytäneet omat vahvuutensa ja keksineet niille käyttöä
  • kehittäneet omaperäisiä tapoja edetä
  • saaneet vertaistukea etsittyään samanhenkisiä ystäviä
  • edenneet yrittäjämäisellä asenteella
  • tavanneet ihmisiä, jotka ovat osanneet antaa käytännön neuvoja ajatusten toteuttamisessa
  • saaneet rohkaisua ottamaan vastaan haasteita ja sietämään riskejä
  • saaneet rohkaisua optimismiin ja tulkitsemaan kokemuksiaan toivoa herättävällä tavalla
  • löytäneet inspiroivia ideoita ja idealähteitä: ihmisiä, kirjoja, organisaatioita

Ei siis mitään ylivoimaista tai kovin kummallista. Omistautujat olivat hyvin tavallisenoloisia, mutta saaneet yhdestä tai useammasta yllämainitusta kohdasta sysäyksen kutsumuksensa löytämiseen. Yksi keskeinen yhteinen tekijä heillä kuitenkin näytti olevan:

yhteisen hyvän ja muiden ihmisten tarpeiden pohtiminen

Mikäli haluat ajelehtimista syvempää tarkoitusta elämällesi, voit aloittaa vaikkapa tarkkailemalla ympäristöäsi. Missä ikinä näet ihmisiä, jotka toimivat yhteiseksi hyväksi ja osaavat ottaa toisten ihmisten tarpeet huomioon, sieltä löydät arvokasta opastusta omalla matkallasi eteenpäin.

Kimppuun vain!