Sampan muistilista

… jatkoa edellisestä blogista

Sinä-puhe
© Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti

Lähteitä kahdelle viimeisimmälle sarjakuvakokonaisuudelle:

Samppa ottaa ongelman puheeksi

… jatkoa edellisestä blogista

Siljan kanssa juttelemisella on ollut monenlaisia vaikutuksia Samppaan. Hän on oppinut välttämään arvostelua ja käskemistä silloinkin, kun Venlan käytös aiheuttaa hänelle ongelmia. Kuinka Samppa sen sitten tekee?

ottaminen puheeksi
tunteiden kuvaus
© Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti

Sampan puheenvuoroon näyttäisi sisältyvän kolme osaa:

  1. hän kuvaa ei-toivottavan käytöksen rauhallisesti Venlalle,
  2. kertoo siitä hänelle heräävät tunteet ja
  3. kuvaa käytöksen vaikutukset häneen

Se johtaa keskusteluun, mikä sekin vaatii Sampalta melkoista rauhallisuutta.

jatkuu …

Ehdotus, josta Samppa piti

Viime blogissamme pyysin apua Sampalle alla kuvattuun tilanteeseen:

Vanhemmuus
© Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti

Saamistamme ehdotuksista Samppa piti eniten seuraavasta:

”Laita tytöille kaakaota ja istukaa keittiön pöydän ääreen iltapalalle. Kysele, mitä tytöt ovat illalla tehneet ja kuuntele. Kerro, että olit huolissasi ja pelkäsit, että jotain on tapahtunut. Kerro, että valvominen haittaa työntekoakin jo. Kuuntele tarkalla korvalla, mitä Venla tähän vastaa. Kehota Pipsaa laittamaan viesti vanhemmilleen, missä hän on. Petaa Pipsalle sänky.”

Samppa ihastui vinkin lämminhenkisyyteen ja rauhallisuuteen. Lopen väsyneenä hän ei kuitenkaan aivan tuohon pystynyt, mutta samoilla jäljillä eteni.

Kiitos kaikille Sampalle vinkkejä antaneille! Lupaamamme kirja on postitettu yllä kuvatun ehdotuksen lähettäjälle.

Kerromme Sampan ja Venlan tarinalle jatkoa täällä blogissamme. Tässä ensimmäinen jatko-osa:

vanhemmuus
© Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti

Kohta selviää, mitä tapahtuu, kun Pipsa lähtee aamulla.

Kaverit

jatkuu…

Venla löytää itse ratkaisun

Tapahtunut aikaisemmin: Samppa on oivaltanut tunteiden hyväksymisen merkityksen ja pääsee sitä kautta vihdoin riidan jälkeen keskusteluyhteyteen tyttärensä Venlan kanssa. Ensimmäistä kertaa hän myös tietoisesti kokeilee aktiivista kuuntelemista itselleen tyypillisen oman mielipiteensä jyräyttämisen sijasta. Asennoistakin näkee, että nyt on yhteys kunnossa.

Kohtaaminen

Juuri kun keskusteluyhteys oli löytynyt, Venlan kielenkäyttö opettajasta aiheutti Sampalle voimakasta tarvetta lausua muutama melko painava opastus. Hän kuitenkin onnistui juuri ja juuri nielaisemaan tulossa olevan ryöppynsä ja siirtämään tästä puhumisen myöhemmäksi. Se näköjään kannatti…

Oivallus
© Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti

Vanhempana olemisessa on upeita hetkiä. Erityisesti, kun oivaltaa siitä jotain uutta.

Samppa saa aikaan keskustelun

Sampan pitkäaikaisena haaveena on päästä kohtaamaan Venla kunnolla, juttelemaan asioista ja ymmärtämään tämän tapaa ajatella.

Vahva kontakti

Suuri askel eteenpäin oli, kun hän älysi osoittaa ymmärtävänsä ja hyväksyvänsä Venlan tunteen, vaikka ei erityisemmin tuosta tunteesta pitänytkään.

Tunteen sanoittaminen

Venlan lyhyt vastaus oli parasta, mitä Samppa oli kuullut aikoihin. Tilanne kehittyi hyvään suuntaan.

Kuunteleminen
©
 Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti

Samppa onnistui kuin onnistuikin hillitsemään itsensä, eikä ruvennut esittämään omia ideoitaan ratkaisuiksi. Mihinkähän tämä aktiivinen kuunteleminen tuleekaan johtamaan…

jatkuu

Apua vanhemmille