Onko lahjakkuus tärkeämpää kuin motivaatio – vai päinvastoin?

Adam Grant kertoo kirjassaan Give and take (2013) tutkimuksesta, johon osallistui maailman parhaita muusikoita, tieteenharjoittajia ja urheilijoita. Haastatellessaan eturivin pianisteja tutkijat huomasivat hämmästyksekseen, että suurimmalla osalla näistä huippumuusikoista oli ollut alkuvaiheessa melko vaatimaton lahjakkuuden taso. He kyllä erottuivat perheessä ja lähinaapurustossa, mutta eivät nousseet esiin paikallisella, alueellisella tai kansallisella tasolla.

Toinen hämmästyksen aihe tutkijoille oli, että näiden huippupianistien ensimmäinen opettaja oli tyypillisesti aivan tavallisen tuntuinen naapuruston musiikinopettaja. Pianistit eivät siis olleet huippulahjakkaita eivätkä päässeet heti huippuopettajien ohjattaviksi, mutta kehittyivät silti ajan kuluessa maailman parhaiksi pianisteiksi. Miksi?

Se, missä nämä pianistit erosivat muista, oli harjoittelun määrä. He olivat motivoituneita harjoittelemaan huomattavasti muita enemmän. Kävi ilmi, että näiden huippujen ensimmäiset opettajat olivat välittäviä, ystävällisiä ja kärsivällisiä ja saivat musiikin tuntumaan mielenkiintoiselta ja hauskalta. Muusikonalut saivat hyvin positiivisia kokemuksia ensimmäisistä tunneistaan, mistä syntyi halu oppia enemmän ja alkukimmoke tiiviiseen harjoitteluun. Oppilaat saivat tutkia erilaisia mahdollisuuksia ja kokea kaikenlaisia musiikillisia aktiviteetteja ennemmin kuin altistua ”oikein tai väärin” tai ”hyvä tai huono” -kommenttien vaikutuksille.

Tämä antaa vahvistusta sille, ettemme me vanhemmat turhaan houkuttele lapsiamme ”löytöretkille” uusiin maailmoihin, vaikkapa museoihin, taidenäyttelyihin, konsertteihin, kylätapahtumiin, elokuviin tai kirjastoihin. Kun annamme heidän kaikessa rauhassa nähdä, tutkia ja kokeilla erilaisia asioita, luomme heille mahdollisuuksia innostua johonkin syvemmin.

Kehittymisessä luontainen lahjakkuus tietysti auttaa, ja harrastuksen tai ammatin vaatimien perusedellytysten tulee täyttyä. Tuon alkutason ei kuitenkaan tarvitse olla kovin korkea edes huipputasolle pyrittäessä. Motivaatio ja innostus rupeavat äkkiä merkitsemään lahjakkuutta enemmän. Ja kun motivaatio syttyy, alkaa näkyä määrätietoisuutta, periksiantamattomuutta ja sisua kohti jotakin pidemmän tähtäimen tavoitetta.

Osaajaksi tulemiseen alalla kuin alalla tarvitaan ripaus lahjakkuutta, mutta ehkä huomattavasti vähemmän, kuin yleisesti kuvittelemme. Innostus ja motivaatio itsensä kehittämiseen harjoittelemalla taitaa sittenkin olla lahjakkuutta tärkeämpi tekijä.


Opi tukemaan motivaatiota

 

Näin autat suunnan löytämisessä

Epäröikö aikuistumassa oleva lapsesi tekemiään opiskeluvalintoja tai ylipäätänsä opiskelun mielekkyyttä? Epäröinti on ymmärrettävää, sillä valinnanmahdollisuudet ovat lisääntyneet huimasti ja päätöksenteko käy työstä. Päätöksen jälkeenkin saattaa helposti jäädä miettimään, oliko ratkaisu paras mahdollinen ja olisiko sittenkin kannattanut valita toisin.

Epävarmuus valinnoista

Vanhempana voit helpottaa hänen tuskaansa kertomalla, ettei ole olemassa yhtä oikeaa ihanneuraa, vaan useita sopivia. Ja ehkä kannattaisi myös muistuttaa, ettei työn sopivuutta itselle voi varmasti tietää etukäteen kokeilematta edes jotakin osa-aluetta siitä ensin. ”So what” hän saattaa puuskahtaa kyllästyneenä, mutta mitäpä, jos jatkaisit hänen olonsa helpottamista vaikkapa seuraavalla tavalla:

Hyvä aloitus on jossain sopivassa välissä herätellä keskustelua, minkälaisista tekemisistä hän pitää tekemisen itsensä vuoksi. Vauhtia keskusteluun voi ottaa vaikkapa tähänastisesta opiskelusta, harrastuksista ja tehdyistä töistä.

  • Minkälaiset tekemiset niissä ovat tuntuneet itselle sopivilta?
  • Minkälaisessa ympäristössä ja minkälaisten ihmisten kanssa on ollut hauska tehdä hommia?
  • Mikä on innostanut, potkaissut liikkeelle?
  • Missä hän tuntee olevansa hyvä?
  • Minkälaisista asioista muut ovat kehuneet häntä?

Varmaan itsekin pystyt muistuttamaan häntä monenlaisista tilanteista, jotka auttavat näkemään hänen vahvuuksiaan ja myös tuomaan hänelle lisävoimaa pohdiskeluun.

Kun nuori paremmin hahmottaa itselleen tärkeitä ja merkityksellisiä asioita, on helpompi pohtia erilaisia mahdollisia tulevaisuuskuvia. Seuraavaksi voisivat keskusteluhetkenne keskittyä miettimään ympäristön tarpeita. Vaikka olisi kuinka hyvä jossakin asiassa, toimeentulo voi olla vaikeaa, ellei kyseiselle osaamiselle ole riittävästi kysyntää. Siksi esimerkiksi seuraavien kysymysten pohtiminen auttaa eteenpäin:

  • Mitä omiin kiinnostusalueiseen liittyvää apua voisi tarjota naapureille? Entä lähiseudun yrityksille?
  • Missä olisi eniten kysyntää omiin kiinnostusalueisiin liittyville palveluille?
  • Mitä kaikkea ihmiset ja organisaatiot ylipäätänsä tarvitsevat nyt ja lähitulevaisuudessa?

Netistä, sanomalehdistä, radio- ja tv-ohjelmista saatte ideoita tähän keskusteluun.

Edellä mainittujen keskusteluhetkien jälkeen voisitte ideoida töitä, jotka saattaisivat olla jollakin tavalla houkuttelevia. Huomaa, ettei niiden tarvitse olla mitään perinteisiä ammatteja, vaan itse ideoidut tavat hankkia elantoa ovat myös mahdollisia. Kun listalla on kymmenkunta ehdokasta, ne voi laittaa kiinnostuksen mukaiseen järjestykseen ja ruveta vaikka yhdessä ideoimaan, kuinka lähteä selvittämään niiden soveltuvuutta tarkemmin.

  • Missä kiinnostavaa työtä voisi kokeilla?
  • Voisiko jotain ammattilaista seurata hänen työskennellessään ja haastatella häntä?
  • Löytyisikö asiaan liittyviä videoita tai kirjoituksia?
  • Missä kaikkialla olisi mahdollista oppia työhön liittyviä asioita?

Tämän jälkeen voit antaa arvokasta apua auttamalla häntä syntyneiden ideoiden kokeilemisessa ja testaamisessa. Yksi mahdollisuus on kannustaa tekemään pieninä rinnakkaisprojekteina sellaisia tehtäviä, joiden kautta hän saa tuntemuksia ideoiduista töistä. Projektit voivat olla vaikka valokuvausta opiskelun ohella tai urheiluvalmennusta biologian opintojen lomassa. Ilman suuria sitoumuksia testataan erilaisia mahdollisuuksia ja tunnustellaan oikeita suuntia. Reitti poukkoilee, koska välillä tehdään vääriä valintoja, mutta uusien reitinvalintojen kautta suunta korjaantuu.

Poukkoileva reitti saadaan johtamaan kohti tyydytystä tuottavaa työtä parilla yksinkertaisella keinolla: Tavoite määritellään ensin aivan epämääräisellä tasolla, esimerkiksi ”hyvä homma, jota on kiva tehdä ja josta saa riittävän toimeentulon”. Tavoitteen epämääräisyys voidaan alkuvaiheessa hyväksyä, koska se tarkentuu kokeilujen kautta. Lisäksi kannattaa jokaisen kokeilun jälkeen ”nollata” tilanne ja katsoa saadun kokemuksen täydentämässä valossa miltä ”maisema” nyt näyttää ja missä ollaan. Sitten ollaankin taas valmiina jatkamaan eteenpäin ottamalla seuraava askel ja kokeilu. Näin päästään askel askeleelta lähemmäs maalia, jota myös muutetaan ja kehitetään matkalla kertyvän opin pohjalta.

Nuoren tukeminen edellä kuvatuilla keskusteluilla ei siis ole mitään rakettitiedettä, vaan jokainen vanhempi voi olla siinä halutessaan avuksi. Lisätukea saat

Kerro tilanteesi tästä linkistä, niin suosittelen sopivinta etenemistapaa. Etenemissuositus on maksuton.

Lähteitä:
Ibarra, H. (2003). Working Identity
Järvilehto, L. (2013). Upeaa työtä
Toivonen, V-M & Koivisto M. (2010). ITSEstään

Unelmatyötä kohti

Oliko ennen helpompaa? Ennen valmistuttiin ammattiin, edettiin selvää reittiä ylöspäin ja löytyi ihmisiä, jotka tiesivät tarkkaan, mitä itse kunkin kannattaa tehdä. Jotkut luulevat tietävänsä vieläkin. Työ ei ehkä ollut unelmatyö, mutta sillä sai ansaittua välttämättömän elannon ja sen jatkumiseen saattoi yleensä luottaa.

Entä nyt? Valinnanmahdollisuudet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Uusia ammatteja syntyy yhtämittaa ja samalla vanhoja kuihtuu pois. Ollaan ikään kuin jatkuvasti uusissa aluissa pohtimassa mitä seuraavaksi. Mahdollisia uusia suuntia on tarjolla koko ajan.

Unelmatyota_kohti

Voiko tätä jotenkin hallita? Kuinka voisimme varmistaa, että etenemme hyvään suuntaan, kohti itsellemme sopivinta unelmatyötä?

Herminia Ibarra kehottaa kirjassaan Working Identity (2003) lähtemään tekemisistä liikkeelle ja saamaan sitä kautta selville mitä ajattelemme, tunnemme ja haluamme. Hän puhuu pienten voittojen strategiasta: tehdään rinnakkaisprojekteina sellaisia tehtäviä, joiden kautta saadaan tuntemuksia uudenlaisesta työstä tai työtavasta, vaikkapa valokuvausta opettamisen ohella tai urheiluvalmennusta biologian opintojen lomassa. Ilman suuria sitoumuksia testataan erilaisia mahdollisuuksia ja tunnustellaan oikeita suuntia. Reitti poukkoilee, koska välillä tehdään vääriä valintoja, mutta uusien reitinvalintojen kautta suunta korjaantuu.

reitti3

Kuinka poukkoileva reitti saadaan johtamaan kohti unelmatyötä? Veli-Matti Toivonen ja Marja Koivisto kertovat kirjassaan ITSEstään (2010) Johan Silénin kehittämästä mallista, jolla suunta maalia kohti voidaan säilyttää poukkoilusta huolimatta. Lähtökohta ja tavoite määritellään ensin jollakin tasolla, esimerkiksi lähtökohtana turhautuva olo ja maalina unelmatyö. Tavoitteen epämääräisyys voidaan alkuvaiheessa hyväksyä, koska se tarkentuu kokeilujen kautta.

Liikkeelle lähdettäessä valitaan ensin kriteerit, joilla voidaan arvioida, mikä mahdollisista askelista näyttäisi parhaiten johtavan kohti tavoitetta. Kriteereinä voi olla esimerkiksi oman kutsumuksen seuraamiseen, toimeentuloon tai toiminnan vapauteen liittyviä asioita. Sitten arvioidaan paras vaihtoehto ja toteutetaan se sopivan kevyenä ja lyhytkestoisena projektina. Kokeilun jälkeen ”nollataan” tilanne. Katsotaan saadun kokemuksen täydentämässä valossa, miltä ”maisema” nyt näyttää ja missä ollaan. Sitten ollaankin taas valmiina jatkamaan eteenpäin ottamalla kriteereihin pohjautuva seuraava askel ja kokeilu. Näin päästään askel askeleelta lähemmäs maalia, jota myös muutetaan ja kehitetään matkalla kertyvän opin pohjalta.

Suunnitteleminen on hyödyllistä, mutta lopullinen tieto saadaan vasta kokeilemalla. Miksi emme siis etenisi tekemällä pieniä kokeiluja ja rakentamalla reittiämme näiden kokeilujen viitoittamalla tiellä?

Tuntuuko haastavalta? Apua löytyy tarvittaessa esimerkiksi tästä: http://www.educons.fi/ura/

Mihin suunnata?

suurmies3Moni varmaankin miettii edessä olevia opiskeluvalintoja. Joillekin suunta on selvä (erään tutkimuksen mukaan n. 20%:lle), mutta tyypillisesti suurin osa opiskelijoista ei ole ollenkaan varma, kuinka ja millä perusteella olisi parasta tehdä tulevaisuuteen vaikuttavia valintoja.

Epäröinti on ymmärrettävää, sillä valinnanmahdollisuudet ovat lisääntyneet huimasti ja päätöksenteko käy työstä. Päätöksen jälkeenkin saattaa helposti jäädä miettimään, oliko tulos paras mahdollinen ja olisiko sittenkin kannattanut valita toisin.

Tuskaa voi helpottaa hyväksymällä seuraavat asiat:

  • ei ole olemassa yhtä oikeaa ihanneuraa, vaan useita sopivia
  • töiden sopivuutta itselle ei voi varmasti tietää etukäteen kokeilematta
  • erikoistuminen yhdelle alalle ei ole ainoa vaihtoehto
  • on mahdollista tehdä useampia töitä ja viikottainen työaika eri töille voi olla lyhytkin
  • työn saattaa pystyä luomaan itse, jos valmista sopivaa ei löydy

Kuinka sitten eteenpäin?

Valmiiden ammattivaihtoehtojen sijasta voisi olla hyvä ensin miettiä, minkälaisesta tekemisestä pitää tekemisen itsensä vuoksi. Vauhtia voi ottaa vaikkapa tähänastisesta opiskelusta, harrastuksista ja tehdyistä töistä. Minkälaiset tekemiset niissä ovat tuntuneet itselle sopivilta? Minkälaisessa ympäristössä ja minkälaisten ihmisten kanssa on ollut hauska tehdä hommia? Mikä on innostanut, potkaissut liikkeelle? Missä olet hyvä? Minkälaisista asioista muut ovat kehuneet sinua? Tällaisista oman itsen tunnistamiseen liittyvistä kysymyksistä pääsee lähestymään työhön liittyviä arvoja, asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä.

Kun tiedät, mikä itsellesi on tärkeätä, on helpompi ruveta miettimään erilaisia tulevaisuuksia. Tässä kannattaa pyytää ideointiapua muiltakin. Kun kerrot erilaista elämänkokemusta omaaville ihmisille mielipuuhistasi ja työn tekemiseen liittyvistä arvoistasi, saatat saada ideoita, joita et ikinä itse olisi tullut keksineeksi. Tärkeää on miettiä myös ympäristön tarpeita. Mitä nyt ja lähitulevaisuudessa ihmiset ja organisaatiot tarvitsevat? Tietolähteenä toimivat hyvin esimerkiksi keskustelut ihmisten kanssa, sanomalehdet sekä radio- ja tv-ohjelmat.

Edellä olleiden kysymysten jälkeen on helpompi listata töitä, jotka tuntuvat jollakin tavalla houkuttelevilta. Huomaa, ettei niiden tarvitse olla mitään perinteisiä ammatteja, vaan itse ideoidut tavat hankkia elantoa ovat myös mahdollisia. Kun listalla on kymmenkunta ehdokasta, ne voi laittaa kiinnostuksen mukaiseen järjestykseen ja ruveta ideoimaan, kuinka lähteä selvittämään niiden soveltuvuutta tarkemmin.

Missä kiinnostavaa työtä voisi kokeilla? Voisiko jotain ammattilaista seurata hänen työskennellessään ja haastatella häntä? Löytyisikö asiaan liittyviä videoita tai kirjoituksia? Missä kaikkialla olisi mahdollista oppia työhön liittyviä asioita? Jos aikaa päätöksentekoon on vähän, kokeileminen tai työskentelyn seuraaminen kannattaa siirtää päätöksen jälkeiseen aikaan ja keskittyä lisätiedon hankkimiseen nopeammilla tavoilla.

Päätöksen jälkeen älä unohda muitakaan vaihtoehtoja, vaan hyödynnä jatkuvasti tilaisuuksia oppia niistäkin lisää. Emme todellakaan elä enää yhden työuran maailmassa.

Onnea valitsemillesi suunnille!